Jaana Strandman
Jaana Strandman
PSKaakkois-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Käsittelyssä on sopimus, joka liittyy Suomen Nato-jäsenyyden käytännön järjestelyihin ja joka laajentaa sekä täydentää Pariisin sopimusta. Sopimus koskee sitä, miten Naton esikunnat ja niiden henkilöstö voivat toimia Suomessa silloin, kun tänne sijoitetaan liittokunnan toimintoja tai henkilöstöä. Käytännössä kyse on pelisäännöistä. Niillä sovitaan esimerkiksi siitä, miten maahantulo, verotus, tulliasiat, terveydenhuolto, työskentely ja virkatehtävien hoito järjestetään, kun Naton henkilöstö toimii Suomessa. Samalla sovitaan tilojen käytöstä ja muista käytännön asioista, jotta toiminta sujuu selkeästi ja ennakoitavasti. Tavoitteena on varmistaa, että yhteistyö Naton kanssa toimii mahdollisimman joustavasti ja että liittokunnan yhteiset tehtävät voidaan hoitaa Suomessa ilman turhia esteitä tai epäselvyyksiä. Tulen Etelä-Savosta Mikkelistä, päämajakaupungista, jossa Naton alaesikunta on osa liittokunnan johtamisrakennetta ja merkittävä osa Suomen roolia Naton yhteisessä puolustuksessa. Sen sijoittuminen Suomeen kuvastaa Suomen asemaa aktiivisena ja vastuuta kantavana liittokunnan jäsenenä. On hyvä todeta, että tämä esitys ei tarkoita automaattisia pysyviä tukikohtia Suomeen. Se ei myöskään vie Suomelta päätösvaltaa siitä, milloin ja millä tavalla ulkomaisia joukkoja tai toimintoja tänne voidaan sijoittaa. Päätösvalta säilyy siis Suomella. Kyse on siitä, että jo tehtyä Nato-jäsenyyspäätöstä viedään käytännön tasolle ja varmistetaan, että yhteistyö toimii arjessa sujuvasti ja turvallisesti. Suomi on osa liittokuntaa, jossa yhteinen puolustus perustuu siihen, että jokainen maa kantaa vastuunsa ja pystyy toimimaan yhdessä muiden kanssa. Tämä sopimus on yksi osa sitä kokonaisuutta. Tämä esitys on erittäin tärkeä ja kannatettava ja osa Suomen turvallisuuden lisäämistä. Arvoisa puolustusministeri, kysyn: kuinka Naton sotilasesikuntien järjestelyt ovat sujuneet tähän mennessä Mikkelissä, Rovaniemellä ja Riihimäellä? — Kiitos.

Jaana Strandman — 07.05.2026 | Paljon Puhetta