Bella Forsgrén
Bella Forsgrén
VIHRKeski-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Suomessa hoitoonpääsy on pohjoismaisessa vertailussa hälyttävän heikolla tasolla. EU:n vertailun mukaan jopa 12 prosenttia suomalaisista on jäänyt ilman tarvitsemaansa hoitoa — 12 prosenttia. Tämä luku on Euroopan yksi korkeimmista. Erityisen vaikeassa asemassa ovat pitkäaikaissairaat, työttömät ja ne ihmiset, joilla ei ole pääsyä työterveyden piiriin. Viime hallitus paransi hoitoonpääsyä — paransi. Mitä tämä hallitus on tehnyt? Mitä Petteri Orvon hallitus on tehnyt, että ihmiset pääsisivät nopeammin hoitoon kuin tarvitsevat? [Ben Zyskowicz: Antanut neljä tuhatta miljoonaa lisää hyvinvointialueille!] Ei mitään hyvää. Hallitus on leikannut hyvinvointialueilta, mikä on johtanut hoitoonpääsyn hidastumiseen, soteasemien sulkemiseen, henkilöstön vähentämiseen ja asiakasmaksujen nostoon. Monilla alueilla ihmiset joutuvat matkustamaan yhä pidempiä matkoja päästäkseen lääkäriin tai terveyspalveluiden piiriin yleisesti. Samaan aikaan hallitus on kuitenkin heittänyt rahaa yksityiselle Kela-korvauksien kautta sellaisella tavalla, joka on ollut erittäin tehotonta ja tutkijoitten näkökulmasta huono valinta. Olisin kysynyt, arvoisa pääministeri: [Puhemies koputtaa] miten hallitus voi perustella politiikkaa, joka heikentää suomalaisten hoitoonpääsyä samaan aikaan, kun [Puhemies koputtaa] tutkimukset osoittavat heikon tilanteen jo olevan olemassa? [Ben Zyskowicz: On annettu neljä miljardia, paljonko olisi pitänyt antaa?]