Seppo Eskelinen
Seppo Eskelinen
SDPSavo-Karjalan vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Toimintaympäristö on ollut haastava koko hallituskauden, niin kuin edelliselläkin kaudella, mutta kyllähän tässä on pakko todeta, että on melkoinen pohjanoteeraus tämä tulostaulun luku, mitä nyt sitten katsotaan: ennätysvelka, ennätystyöttömyys. Erityisesti harmittaa, että niitä kasvupanostuksia nyt sitten tässä viimeisessä kehysriihessä rakennetaan. Sitä ehkä tuolla myöhemmin arvioin, onko niillä nyt sitten suuresti vaikutusta. Enitenhän tämä sosiaalidemokraattina koskee sitä, että tämä epäonnistunut talouspolitiikka ja työllisyyspolitiikka kaadetaan pienituloisten ja heikompiosaisten niskaan. Riihessähän tuli lisää kuormaa rajujen asiakasmaksujen osalta sekä sotejärjestöjen leikkauksina, koska erityisesti pienituloiset käyttävät niitä palveluita paljon. Ihmetystä tietysti herättää, että Euroopassa kumminkin talous kehittyy kohtalaisesti ja ei semmoista romahdusta kuin Suomessa ole tapahtunut eikä työllisyysluvuissakaan. Eilen illalla kävin läpi monenkin keskeisen Euroopan maan tilannetta, ja siellä nyt kumminkin kohtuudella talous ja työllisyys kehittyvät. Ne odotetut kasvu- ja työllisyysvaikutukset, mitkä nyt sitten työmarkkinoiden ja sopimusyhteiskunnan romuttamisen jälkeen kuviteltiin, eivät kyllä ole näkyvissä, ja sopiihan tuota epäillä, mitkä niitten vaikutukset sitten loppujen lopuksi ovat. No, jos nyt sitten tähän kasvuun ja riiheen: Nämä panostukset asuntorakentamiseen, KOR-rakentamiseen ja asp-lainojen ehtojen muuttamiseen sekä kotitalousvähennykseen ovat oikeansuuntaisia toimenpiteitä, mitä nyt on itse asiassa kolme vuotta oppositiosta toivottu. Ovatko nämä liikkeet sitten riittäviä, koska eihän näillä asuntorakentaminen itse asiassa lähde liikkeelle? Mutta korjausvelkaa on tuolla asunto-osakeyhtiöitten puolella. Toivottavasti nämä nyt sitten auttavat sillä puolen ja tavallaan ne pienet pk-yritykset, -rakentajat pääsevät sitten työn sarkaan taas kiinni. Asuntorakentaminen ei lähde liikkeelle ennen kuin työllisyys paranee, ihmisillä on töitä ja usko tulevaisuuteen palaa. No, sitten näistä valtionhallinnon leikkauksista. Siitä ollaan varmaan samaa mieltä, että niin aluehallinnon kuin valtionhallinnon osalta tehostamista tarvitaan, ja nyt on aika isot leikkaukset, 700 miljoonaa euroa. Mutta pitää myös pystyä arvioimaan se... Esimerkiksi Traficomin ja Väyläviraston tilanne on nytten näitten lisäleikkausten jälkeen — ja huomenna heitä kuullaan — aika hankala. Traficomille on tehtäviä löytynyt valvontaviranomaisena paljon lisää ja samaan aikaan kakkoskierros nyt tulee sitten yt-neuvottelujen osalta. Sama on Väylävirastolla. On hienoa, että väyliin investoidaan, mutta heidän suunnitteluresurssinsa ja kohteitten valmistelunsa kärsivät tällä hetkellä — 40 htv:tä meni yt:issä muutama viikko sitten, ja lisää on tulossa. Tätä arviointia on syytä kyllä tehdä. No, sitten tähän Itä-Suomeen. Kolme vuotta tässä on odoteltu ja körötelty, milloin tähän Itä-Suomen heikkoon aluekehitykseen reagoidaan. Nyt tuli pientä valoa pöydälle, ja toivottavasti nämä hankkeet etenevät. Pitkältihän esimerkiksi näissä energiaratkaisuissa erityistalousalue, samoin lentoliikenteen jatko jäävät tulevan hallituksen rahoitettaviksi. Mutta on hyvä, että näitä saatiin. Sitten nämä ministeri Ranteen poskettomat puheet: kaikkien aikojen investoinnit, paljon enemmän kuin edellinen hallitus. Kun katsoin valtion talousarvion budjettikirjasta momenteista, niin reilun miljardin edellinen hallitus pisti esimerkiksi perusväylänpidon momentille, missä on investoinnit, enemmän rahaa, kehittämishankkeissa oli 2,1 miljardia, ja tällä hetkellä saldo nykyisellä hallituksella on 1,5 miljardia. Joku raja nyt ministereilläkin pitää olla, kun näitä heitellään. Edellinen hallitus teki kuulemma vain siltarumpupolitiikkaa. Olihan se 200 miljoonaa Karjalan radallekin varmaan siltarumpupolitiikkaa. Kyllä ovat Väyläviraston investointeja kaikki nämä, mitä edellinen hallitus vei yhteistyössä suunnittelusta. Toivoisin ihan aidosti ministeriltä, että puhuttaisiin oikeilla luvuilla [Puhemies koputtaa] ja totuutta tältä pöntöstä.

Seppo Eskelinen — 06.05.2026 | Paljon Puhetta