Tiina Elo
Tiina Elo
VIHRUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Suomi velkaantuu tällä hallituskaudella pelottavaa tahtia. Taloudellisen velan lisäksi hallitus on koko kautensa ajan kasvattanut vastuuttomasti ja lyhytnäköisesti myös ekologista velkaa ja hyvinvointivelkaa. Pitkän linjan lastenpsykiatri Raisa Cacciatore varoitti viime viikolla Helsingin Sanomissa, että lasten ja nuorten pahoinvoinnin suurin syy on lapsiperheköyhyyden lisääntyminen. Köyhissä perheissä kasvavat lapset kokevat turvattomuutta, ahdistusta ja näköalattomuutta, ja tällä pahoinvoinnilla on pitkät seuraukset. Samaan aikaan hallitus jakaa avokätisiä verotukia rikkaimmille ja leikkaa kaikkein köyhimmiltä. Eilen luimme Ilta-Sanomista, että vanhustenhoivassa on karmivia puutteita. Hoitohenkilökunnan vajaus on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, vaikka hoivasta palvelutalossa maksaisi tuhansia euroja kuukaudessa. Samaan aikaan hallitus leikkaa sotepalveluista. Viime viikkoina olemme saaneet lukea, kuinka Atlantin AMOC-virtausjärjestelmän romahtaminen ja siitä seuraava elinolojen dramaattinen heikkeneminen täällä Pohjolassa on paljon luultua todennäköisempää. Samaan aikaan hallitus laistaa ilmastotoimista eikä tee elettäkään pysäyttääkseen luontokadon. Arvoisa puhemies! ”Me suomalaiset selviämme kyllä”, pääministeri vakuutteli kehysriihen jälkimainingeissa. Todellisuus näyttää toiselta heille, joihin hallituksen leikkaukset kaikkein pahiten osuvat. Olen todella huolissani siitä, että hallituksen politiikan seurauksena kaikki eivät selviä. Hallituksen sosiaaliturvaleikkausten yhteisvaikutukset kasautuvat suhteettomalla tavalla erityisesti lapsiperheisiin, yksinhuoltajiin ja yksin asuviin. Sosiaali- ja terveysministeriön oman arvion mukaan 31 000 uutta lasta putoaa tämän hallituksen toimien seurauksena köyhyyteen. Toimeentulotuen saajien määrä on kääntynyt kasvuun, asunnottomuus on nousussa. Erityisen huolestuttavaa on, että asunnottomaksi päätyy tällä hetkellä myös työssäkäyviä pienituloisia, ja tässä tilanteessa hallitus jättää kaikista köyhimmät ja heikoimmat kamppailemaan yksin elinkustannusten nousun kanssa ja leikkaa sosiaaliturvaa. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveyspalveluihin tosiaan kohdistuu merkittäviä leikkauksia ja maksukorotuksia. Asiakasmaksuja korotetaan miltei 90 miljoonalla eurolla, sosiaalihuollosta leikataan, sotejärjestöiltä leikataan ja lääkekorvauksia pienennetään. Esimerkiksi asiakasmaksujen korottaminen osuu käytännössä eniten niihin kaikkein köyhimpiin ja sairaimpiin, jotka käyttävät eniten julkisia terveyspalveluja. Etenkin perusterveydenhuollossa maksujen myös tiedetään heikentävän hoitoon hakeutumista niin, että ongelmat ehtivät kasautua ja pahentua. Haluan myös nostaa tässä yhteydessä sotejärjestöjen leikkaukset. Sotejärjestöiltä leikkaaminen on leikkaamista sairauksien ja pahoinvoinnin ennaltaehkäisystä. Järjestöt tekevät korvaamatonta työtä ja paikkaavat monia sotejärjestelmän aukkoja, joten leikkaukset järjestöiltä näin ollen vastaavasti lisäävät sotepalveluiden tarvetta. Tässä ei ole mitään järkeä. Arvoisa puhemies! Erityisen huolissani olen siitä, että Orpon hallitus sinnikkäästi sivuuttaa kokonaan aikamme eksistentiaaliset ympäristökriisit ja Suomen mahdollisuudet olla niitä ratkaisemassa. Ei ole myöskään talouden kannalta kestävää, että ympäristöä kuormittava toiminta sallitaan samaan aikaan, kun haittoja korjataan julkisin varoin. Siksi vihreiden vaihtoehto perustuu siihen, että saastuttamiselle ja luonnonvarojen kuluttamiselle asetetaan hintalappu. Ihmettelen myös, minne on kadonnut vahva näkemys siitä, että Suomi voi korkean osaamisen maana olla kokoaan suurempi kestävyysmurroksen suunnannäyttäjä maailmalla. Edustaja Virta nosti täällä aiemmin luonnonvarojen kulutuksen vähentämisen välttämättömyyden ja kiertotalouden mahdollisuudet. Suomi on yksi Euroopan tehottomimmista maista, mitä tulee luonnonvarojen käyttöön. Onkin välttämätöntä, että kasvatamme arvonlisää ja saamme rajallisista resursseistamme enemmän irti. Onkin surullista, että kunnianhimoisen ilmastopolitiikan sijaan hallitus syventää fossiiliriippuvuutta jakamalla verotukia autoilijoille, kaivoksille ja turpeentuottajille. [Mikko Savolan välihuuto] Luontokadon torjunta ei Orpon hallituksen listalla näytä olevan lainkaan. Oireellista on, että hallitus ei osoita rahaa edes omiin riittämättömiin ilmastotoimiinsa. Tämän lyhytnäköisen peräpeiliin katsomisen seuraukset tulevat meille vielä kalliiksi ja laskun kuittaavat meidän lapsemme ja lapsenlapsemme.