Arvoisa puhemies! OECD:n mukaan Suomen kasvu oli vuonna 25 kehittyneiden maiden heikointa. On hyvä, että tässä päätöksessä pienyrittäjien eläkemallia helpotetaan — ehkä sieltä saadaan aikaan uutta elinvoimaa ja uusia työpaikkoja. Nyt tarvittaisiin kuitenkin näkymää siihen, kuinka Suomessa ja Euroopassa saadaan aikaan kestävää kasvua. Osaaminen on se, johon panostamalla Suomi voi pitkällä jänteellä pärjätä. Arvoisa puhemies! Nyt kun eurooppalaista itsenäisyyttä ja riippumattomuutta pitäisi puolustuksen lisäksi rakentaa myös muilla sektoreilla, niin löytyisikö Suomesta osaamista esimerkiksi digiratkaisuissa, tietojärjestelmien ja asiakasapplikaatioiden kehittämisessä? Eilen kävimme Kelassa vierailulla, ja siellä keskustellessa he ehdottivat, että Kanta-järjestelmän päälle voisi hyvin edullisestikin rakentaa toimivia digipalveluita. Tällaiset vaihtoehdot voisivat olla tuomassa niin säästöjä kuin helpottamassa riippuvuuksia Yhdysvalloista ja saattaisivat olla sitten vientituotteitakin jatkossa.
Inka Hopsu
VIHRUudenmaan vaalipiiri