Jessi Jokelainen
Jessi Jokelainen
VASOulun vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Selityksiä hallituksella riittää, mutta ratkaisuja ei niinkään. [Juho Eerola: No eipä sieltäkään paljon tule!] Me vasemmistoliitossa varsin hyvin tiedämme, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja korkojen nousut vaikuttivat Suomen talouteen. Silti hallituskautemme lopussa julkinen talous oli käytännössä tasapainossa ja työllisyys ennätyksellisen hyvällä tasolla. [Arto Satonen: Tasapainossa?] Puhemies! Suomen talouden tilanne oli surkea jo ennen Iranin sotaa. Tehdään siis selväksi tämä asia: Hallituksen leikkauspolitiikka on heikentänyt kysyntää ja talouskasvua. Hallitus on heikentänyt kotimaista kysyntää erityisen paljon leikkaamalla pienituloisilta, jotka kuluttavat lähes kaikki tulonsa. Riittämätön kulutuskysyntä on talouskasvun merkittävin este Suomessa. Tämä siis Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannebarometrin mukaan. Orpon hallitus on saanut aikaan pattitilanteen, jossa meillä on Euroopan pahin työttömyyskriisi, syventynyt ja pitkittynyt matala suhdanne ja nopeasti kasvava velkasuhde. Hallituksella on vastuu omasta talouspolitiikastaan, eikä sen epäonnistumista voi ladata ulkomaailman tai edellisen hallituksen harteille. Suoraselkäistä suomalaisia kohtaan olisi myöntää tilanteen todellinen luonne ja ryhtyä hakemaan toisenlaisia ratkaisuja, [Puhemies koputtaa] kun nämä tähän asti käytetyt eivät selvästikään toimi.