Janne Heikkinen
Janne Heikkinen
KOKOulun vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Jos aikaisemmin keskustelussa ymmärsin edustaja Lindénin puheenvuoroa oikein, niin hän filosofisella tasolla tapaili sitä ajatusta, että pitääkö elämässä mennä joskus riittävän huonosti, jotta sieltä sitten noustaan ylös — hän korjaa, jos ymmärsin tätä ajatuksenjuoksua väärin. Pääsin mielenkiintoisesti todistamaan yhteiskuntatasolla tämmöistä tapahtumaa. Viime vuoden marraskuussa vierailtiin Sambiassa, joka oli joutunut käytännöllisesti katsoen valtiona vararikkoon, luottokelvottomaan tilaan. Tämmöisellä ajatuksella hekumoidaan jonkun verran somessa ja internetissä, että Suomen pitäisi ikään kuin ajaa niin tiukasti kohti seinään, että jostain joku tulisi ja laittaisi sitten Suomen asiat kuntoon, puhutaan nyt IMF:stä ja troikasta ja mistä kaikesta. Täytyy sanoa, että kun olen omin silmin nähnyt sellaisen yhteiskunnan, joka on käynyt taloudessa aivan pohjamutia myöten, niin en missään tilanteessa toivo, että sellaiseen koskaan Suomessa päädyttäisiin, ja on kunniakysymys tässä luottamustehtävässä pyrkiä välttämään sellaista skenaariota kaikin keinoin, koska se, mitä IMF teki kyseisessä maassa heti ensimmäisenä toimenpidesuosituksena, oli se, että he poistivat kaikki polttoaineitten verotuet, mikä kaksinkertaisesti pumppuhinnat siellä. Käytännössä se aiheutti sen, että ihmiset pystyivät tankkaamaan vain palkkapäivänä, ja loppukuusta autot olivat tienposkessa, koska niillä ei pystynyt enää ajamaan. Se kuva oli aika dystooppinenkin, mitä siellä pääsi todistamaan. Tietysti karmeinta on tämmöisessä luottokelvottomassa valtion tilanteessa se, että se on kaikista kammottavinta aivan niille tavallisille, niihin päätöksiin syyttömille ihmisille. Tässä mielessä näkisin, että tämä velkajarru ja sopu siitä ja ikään kuin semmoinen ryhtiliike ja kyky tunnustaa yli puoluerajojen kaikkien vastuullisten puolueitten toimesta se, että nyt on viimeinen hetki ottaa itseämme niskasta kiinni ja laittaa julkinen talous kuntoon ja elää sen mukaan, mihin meillä on aidosti varaa, niin sen pitäisi olla meillä kaikilla kunnian kysymys.

Janne Heikkinen — 06.05.2026 | Paljon Puhetta