Joona Räsänen
Joona Räsänen
SDPUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Voin jatkaa tästä kollega Bergbomin puheenvuorosta ja kiittää siitä, että nyt tässä viimeisessä kehysriihessä myös tänne rakentamiseen ja asuntomarkkinoiden kokonaisuuteen hallitukselta toimenpiteitä tuli. Olisi totta kai ollut toivottavaa, että niitä olisi jo huomattavasti aiemmin tullut, koska tämä tilannehan alkoi jo eskaloitumaan silloin itse asiassa jo viime kauden lopulla ja viimeistään syksyllä 23 oli kaikille selvää, mitä tässä tulee tapahtumaan. Jos tästä halutaan mennä eteenpäin, niin kyllähän se keskeisin keino on juuri saada kauppa käyntiin. Ilman että meillä itse asiassa nimenomaan siellä vanhemmassa asuntokannassa alkavat hinnat nousemaan, tämä kokonaisuus ei lähde tästä liikkeelle, koska nyt markkinassa on liian suuri hintaero uudistuotannon ja vanhemman asuntokannan välillä. Sitä kautta, jotta me saataisiin se kauppa käymään siellä vanhemmassa asuntokannassa, on juuri järkevää kannustaa markkinalle sellaisia ryhmiä, joilla on nimenomaan taloudellisesti mahdollista ostaa se ehkä vähän vanhempi asunto. Tästä tullaan esimerkiksi tähän ensiasunnon ostajien ja nuorten kokonaisuuteen. Tässä asp-lainojen kokonaisuudessa oli hyvä, että poistettiin se ero, mikä nyt syntyi sitten sen johdosta, että muita ehtoja on muutettu, niin että tuodaan asp-lainatkin jälleen hieman kilpailukykyisemmiksi, mutta olisi ollut toivetta kyllä siihen, että tässä riihessä olisi ollut viimeinen mahdollisuus myös tehdä sitten isompia liikkujia ensiasunnon ostajien osalta: esimerkiksi varainsiirtoverovapauden palauttaminen, joka voitaisiin tehdä ihan hyvin kustannusneutraalisti siinä meidän varainsiirtoverojärjestelmän puitteissa, ja toinen asia olisi, että varsinkin tässä korkomarkkinassa harkitsisin kyllä sitä sitä, että oltaisiin määräaikaisesti myös jonkunnäköinen korkovähennysoikeus tänne lainojen osalta tuotu, jolla nimenomaan oltaisiin kannustettu nuoria lähtemään markkinaan, koska tällä hetkellähän itse asiassa on kyllä ostajan markkinat. Valitettavasti vain kauppa ei käy, ja ilman että kauppa käy varsinkin täällä vanhemmissa asunnoissa, ei myöskään se uudisasuntotuotanto lähde liikkeelle. Mutta toivotaan, että tämä tässä pikkuhiljaa lähtisi paranemaan. Sitten, arvoisa puhemies, tähän loppuun on hyvä todeta myös näistä muista päätöksistä, joita kehysriihessä tehtiin, ja toisesta asiasta, mistä voi kyllä kiittää, eli kotitalousvähennykseen tehtävistä parannuksista, että siinä nyt hallitus tuli hieman enemmän sille linjalle, mitä oppositio täällä on pyytänyt. Mutta jäin kyllä kaipaamaan, että varsinkin tänne kotipalveluiden kokonaisuuteen olisin tuonut huomattavasti suuremman vähennyksen käytettäväksi, jotta esimerkiksi meidän tämän maan ikäihmisillä olisi mahdollisuus entistä paremmin ostaa kotiin palveluita, joilla pystyisivät omaa toimintakykyään siellä kodissa parantamaan, ja sitä kautta pystyttäisiin helpottamaan myös sitä palvelutarpeen kasvua, joka kohdistuu meillä esimerkiksi hoivapalveluihin. Sen takia sitä jäin kyllä vielä kaipaamaan, ja tätä kotipalveluiden kotitalousvähennystä olisi ollut syytä kyllä parantaa.