Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Bergbomin ja edustaja Räsäsen puheenvuorot innoittivat ottamaan kantaa tässä keskustelussa tutkimus- ja kehitysmenoihin ja siihen, pitäisikö niitä pitää koskemattomina säästöjen edessä. Suomi on vaarallisesti velkaantunut jo pitkään, eikä kyse ole pelkästään yhdestä hallituksesta tai yhdestä päätöksestä vaan paljon pidemmästä kehityksestä, jossa menot ovat kasvaneet tuloja nopeammin. Ennen kevään 2027 eduskuntavaaleja puolueilta todella siis odotetaan uskottavia ratkaisuja seuraavan vaalikauden osalta. Nimenomaisesti sieltä menopuolelta tulisi löytää säästöjä. Tavoitemittaluokka on 8—11 miljardia euroa, ja todennäköisesti jopa enemmän, erityisesti jos halutaan veropuolella tehdä vielä kannustavia muutoksia. Tuollaisessa tilanteessa katse väistämättä kääntyy myös yritystukiin, ja yksi keskeinen tukimuoto on tutkimus- ja kehitystuet. Niihin liittyy todella paljon toiveita. Ajatellaan usein, että ne synnyttävät kasvua ja innovaatioita ja työpaikkoja. Eikä ajatus nyt sinänsä ole väärä. Tutkimus ja tuotekehitys ovat kyllä tärkeitä, mutta kysymys kuuluukin, että kuinka paljon julkinen tuki oikeasti lisää tätä toimintaa ja kuinka paljon se lisää hyvinvointia koko kansantaloudessa. Tutkimustieto antaa tähän hieman yllättävänkin vastauksen. Julkiset tuet kyllä lisäävät yritysten tk-toimintaa, mutta vaikutus jää melko pieneksi, ja mikä tärkeintä, lisähyöty koko kansantaloudelle jää vaatimattomaksi. Puhutaan suuruusluokasta, joka tutkimusten perusteella liikkuu noin prosentin paikkeilla. Tavallinen ihminen saattaa kysyä, ja aivan oikein kysyykin, että onko tämä kaikki sitten sen arvoista. No, ongelma ei ole pelkästään näitten vaikutusten pienuus, tuet eivät niinkään synnytä uutta toimintaa, vaan ne lisäävät tekemistä niissä yrityksissä, jotka tekevät sitä jo valmiiksi. Oululaisena, sinänsä Nokian ystävänä tietysti tämän ilmiön tunnistan. Ne, jotka ovat siis mukana t&k-toiminnassa, tekevät sitä hieman enemmän, ja ne, jotka eivät ole mukana t&k-toiminnassa, eivät lähde mukaan laisinkaan, eli uskovat uskovat lisää. Sitten on tämä vähän yllättävä havainto: suurin osa yrityksistä ei itse asiassa edes hae näitä t&k-tukia, vaikka tekisivät tutkimus- ja kehitystyötä omin varoin. Eli jos ilmainenkaan raha ei kelpaa, niin on kaikki syyt kysyä, kuinka välttämätön tämä t&k-järjestelmä ja parlamentaarinen sopu siitä on laisinkaan. Kannustimiin liittyy myös toinen ongelma. Kun tukea on tarjolla tiettyyn tarkoitukseen, niin usein syntyy kiusaus tulkita sitä hieman väljemmin. T&k-menojen yhdistelmävähennystä koskeva vero-ohje on tulostettuna 50 sivua pitkä. Tästä saan joka maanantai yritysvierailuilla valtavasti palautetta ja pahaa mieltä. Usein näissä saattaa verottajan ohje jopa vaatia tuntiseurantaa. Tämähän on aivan absurdia: ikään kuin yrityksissä innovointi alkaa nyt, ja se päättyy nyt, ja se merkitään johonkin exceliin. Tämähän on vastoin tätä koko yhdistelmävähennyksen alkuperäistä tarkoitusta. Ei se kuulosta kovin yksinkertaiselta ohjeelta muutenkaan ohjata yritysten toimintaa. No vielä sanon sen, että on syytä muistaa laskevan rajatuoton laki. Ensimmäinen euro voi t&k-toiminnassa tuottaa paljonkin, seuraava kuitenkin aina sitä vähemmän. Suomi kun tavoittelee t&k-panosten nostamista neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta, niin pelkkä tällainen luku on varsin karkea mittari. Kun rahoitusta lisätään tilanteessa, jossa osaajat ovat jo töissä, innovaattorit ovat jo töissä, yritykset alkavat kilpailla näistä samoista ihmisistä, ja palkat sitä myöten nousevat ja lisäraha valuu palkkoihin eikä uusiin läpimurtoihin sinänsä. Eli, arvoisa puhemies, sanoisin, että t&k&i-tuet eivät ole turhia, mutta eivät ne myöskään voi olla koskemattomia, etenkään kun miljardisäästöjä ollaan hallituspohjasta riippumatta tulevaisuudessa hakemassa.