Arvoisa rouva puhemies! On heti alkuun todettava, että minuutissa en näihin kaikkiin kysymyksiin pysty vastaamaan, mutta menen tähän polttoainekysymykseen. Kuvasitte aivan oikein, että hallitus on tosiaan päättänyt noin 170 miljoonan euron polttoaineveron alennuksesta heti silloin kauden alussa, mutta unohditte, että tämän lisäksi on tehty yhteensä 100 miljoonalla eurolla polttoaineveron hiilidioksidipuolelle alennus, josta ensimmäinen osa, 50 miljoonaa, astui voimaan tänä vuonna ja seuraava 50 miljoonan osa astuu voimaan ensi vuonna, ja se päätös on siis jo eduskunnassa tehty. Eli nämä yhdessä ovat noin 270 miljoonaa euroa. Tähän päälle tulee ajoneuvoveron perusveroalennus, 50 miljoonaa euroa, joka päätettiin ja jota te vastustitte vaihtoehtobudjetissa — se on totta, edustaja Lohi, tämä on päätös, jota te vastustitte vaihtoehtobudjetissa, polttoaineverotusalennuksia tuitte. Tämän lisäksi jakeluvelvoitelakia muutettiin, mitä SKAL kehui hallituskauden alussa hallituksen merkittävimmäksi ostovoimaa vahvistavaksi teoksi, siis tätä jakeluvelvoiteuudistusta, mikä me tehtiin. Tämän lisäksi kehysriihessä päätettiin työmatkavähennyksen korottamisesta ja ajoneuvoveron alentamisesta vielä vuonna 2028. Olisin toivonut jakeluvelvoitteen alentamista. Perussuomalaiset toivoivat sitä, ajoivat sitä, mutta [Puhemies koputtaa] kaikkea ei voi saada.
Miko Bergbom
PSPirkanmaan vaalipiiri