Vesa Kallio
Vesa Kallio
KESKKaakkois-Suomen vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Siteeraan vielä elossa olevaa isääni ensin tähän alkuun, että ”ettei nyt vaan menisi hyvä hermostuminen keneltäkään hukkaan”. [Naurua] Ja toinen: edesmennyt mummoni, kun oli vilkasta jälkikasvua, että ”istu alas, rauhoitu ja näytä levolliselta”. Olisi parempi, kun lopetettaisiin näiden kuvaaminen kokonaan. Keskustelun taso ehkä voisi nousta. Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset ovat tosiaan erittäin merkittäviä, niin kuin täällä on tänään tuotu esille. Niitähän on nostettu jo aiemmin, mutta nyt niihin tulee vielä hyvin merkittäviä korotuksia. Tähän mennessä erikoissairaanhoidon osalta niitä on nostettu 40 prosenttia. Perusterveydenhuollon terveyskeskusmaksua korotetaan 20 prosenttia, ja päiväkirurginen maksu ja erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksut nousevat noin 10 prosenttia. Myös kotihoidon maksuja korotetaan. Hallitus on ilmoittanut myös korottavansa hammashoidon maksuja. Lisäksi hallitus päätti kehysriihessä myös kokonaan uusista maksuista, kuten leikkaus- ja toimenpidemaksu, 257 euroa, ja erityistutkimusten asiakasmaksu, 52 euroa, kuolemansyyn selvittämismaksu, 60 euroa, ja vainajan säilytysmaksu, 10 euroa vuorokaudessa. En tiedä sitten, että jos tässä leikkauksessa käy huonosti, niin miten näiden jälkimmäisten maksujen kanssa sitten käy. Erityistutkimuksella tarkoitetaan esimerkiksi magneettikuvausta tai tietokonetomografiaa tai varjoainekuvausta. Näistä laskutetaan erikseen myös, jos näitä tehdään sairaalassaoloaikana. Samoin leikkauksista ja muista isommista toimenpiteistä tulee jatkossa maksu sairaalapäivämaksun päälle. Yhteensä puhutaan helposti sadoista euroista. Jos ihmisillä ei ole rahaa, jätetäänkö hänet hoitamatta? Maksujen korotukset osuvat erityisesti pienituloisiin ja paljon palveluja käyttäviin, vaikka ministeri Rydman muuta väittikin A-studiossa. Hallitus vierittää vastuun maksujen korotuksista hyvinvointialueille toteamalla, että laissa säädetään vain enimmäismaksusta ja hyvinvointialue voi päättää tarjota palvelut maksutta tai periä niistä pienemmät maksut. Todellisuudessa hyvinvointialueiden liikkumavara on vähäinen, kun hallitus leikkaa vastaavan summan hyvinvointialueiden rahoituksesta kuin mitä se laskee laskennallisesti saatavan lisätuloja maksukorotuksella. Eli hyvinvointialueet siis menettävät rahat joka tapauksessa. Arvoisa puhemies! Hallitus on viemässä läpi myös lakimuutosta asiakasmaksujen indeksikorotuksista. Voimassa olevan lain mukaan asiakasmaksuja tarkistetaan joka toinen vuosi kansaneläkeindeksin eli yleistä hintatasoa seuraavan indeksin muutoksen mukaisesti. Hallitus esittää, että jatkossa asiakasmaksujen korotukset sidotaan hyvinvointialueiden hintaindeksiin. Vuonna 2036 maksutulot kasvaisivat jo 49 miljoonaan ja 2028 olisivat 13 miljoonaa euroa enemmän. Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu myös veroista. Itse edustan sitä kantaa, että veroja ei kannata rakastaa eikä vihata. Veroja, kuten muitakin usein tunteita herättäviä kysymyksiä, kannattaa tosiaan lähestyä äsken mainitsemaani mummon ohjetta noudattaen. Meidän perheemme on saanut veroille niin paljon vastinetta suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän kautta, että emme jaksa vihata niitä. Jossain toisessa maassa emme kaikki olisi ehkä edes elossa tai olisimme konkurssissa. Jossain toisessa maassa vanhemmillani ei olisi ollut mahdollisuutta kannustaa ja laittaa meitä neljää lastaan koulutukseen, mutta Suomessa se on ollut mahdollista. Totta kai verotuksen on oltava työntekoon ja yrittämiseen kannustavaa, se on selvä asia, mutta oleellista on myös se, mitä saamme veroeuroille vastineeksi. Molempia puolia on tarkasteltava yhtä lailla. Arvoisa puhemies! Pienituloiselle jokainen euro on elämisen kannalta tärkeä, suurituloiselle ei. Pienituloisen taloudessa ei ole juurikaan särkymävaraa, hyvätuloisen taloutta ei jääkaapin rikkoutuminen tai vuokrankorotus kaada. Näitä eroja korostaa entisestään se, että samaan aikaan Suomessa viime vuonna laitettiin esimerkiksi rahastoihin noin miljardi euroa joka kuukausi ja kotitalouksilla on talletuksia enemmän kuin koskaan, lähemmäksi 120 miljardia euroa. Pahan päivän varalle onkin hyvä varautua. Kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta, minkä vuoksi meillä on hyvinvointivaltio, jonka tehtävä on pitää huolta heikoimmista. Täällä salissa tosin kuulee viikoittain ellei päivittäin, että ihmisten pitää pärjätä omillaan ja valtion pitää vetäytyä kutakuinkin kaikesta. Sellainen valtio, joka ei välitä kansalaistensa tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta hyvinvoinnista, ei kuitenkaan ole länsimainen hyvinvointivaltio. Suomi voidaan vielä lukea niiden joukkoon, mutta kuinka kauan, jos sen puolustajat vähenevät nykyisellä vauhdilla? — Kiitos.