Kunnioitettu puhemies! Jos joku on väittänyt, että kehitysyhteistyöleikkauksilla koko julkinen talous ja sen velkaantuminen pelastettaisiin, niin sitä väitettä en allekirjoita, [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Mutta perussuomalaiset allekirjoittaa!] mutta sen sijaan on kehitysyhteistyörahojenkin oltava mukana näissä sopeutustoimissa, sillä kehitysyhteistyörahoitus luotiin Suomessa sellaiseen maailmaan, jossa meillä oli ylijäämäisiä talouksia, ja me pystyttiin aidosti harjoittamaan solidaarisuuttakin kolmansiin maihin ja auttamaan siellä kehittyviä talouksia. Mutta ei se ole solidaarisuutta, että me otetaan velkaa ja jaetaan sitä rahaa sitten kolmansiin maihin. Sehän on kaikkea muuta kuin solidaarisuutta, koska sen maksajan rooli tulee tuleville sukupolville. Ei se ole solidaarisuutta sanakirjan merkityksessä. Kehitysyhteistyöleikkauksien pääpainopisteenä meillä on ollut nimenomaan se arvo, että lopetetaan kehitysyhteistyön rahojen maksaminen sellaisiin maihin, jotka eivät ole olleet valmiita tuomitsemaan Venäjän hyökkäyssotaa. Tämä on ollut tosi järkevä linjaus, ja minäkin olen kannattanut [Puhemies koputtaa] tämäntyyppisiä sopeutuksia.
Janne Heikkinen
KOKOulun vaalipiiri