Arvoisa puhemies! Kiitos, ihan lyhyesti. Tässä oli muutamia täsmäkysymyksiä. Aloitetaan loppupäästä, lupamääräysten tarkastuksesta. Kaikki luvat tulevat tarkastettaviksi viimeistään vuonna 36, ja direktiivilaitosten luvat tulevat tarkastettaviksi aina sitä mukaa toimialakohtaisesti, kun nämä toimialakohtaiset päätelmät julkaistaan. Eli tätä tullaan tekemään näiden direktiivilaitosten osalta, ja tässä tätä soveltamisalaahan tosiaankin ollaan laajentamassa. Sitten oli kysymys myöskin eläinsuojista ja niiden sijaintitiedoista. Tässä ei nyt niiden sijaintitietojen tai muiden tietojen julkaisun osalta ole omaksuttu tiukempaa linjaa kuin mitä direktiivi edellyttää, mutta kuitenkin on tarpeen julkaista näitä tietoja siltä osin, että tulee riittävästi yksilöidyksi ja jotta asianosaiset ja yleisö voivat arvioida tämän hankkeen ympäristövaikutuksia. Siltä osin on näin. Sitten oli kysymys liittyen myöskin näihin kustannuksiin, mitä liittyy eläinsuojiin. Tietenkin valmistelu on tässä vielä kesken, ja niitä kustannuksia ei pystytä vielä tässä vaiheessa kunnolla arvioimaan. Kuitenkin näissä soveltamisalan mukaisissa luvan- ja ilmoituksenvaraisissa laitoksissa on sovellettu parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaisia vaatimuksia jo aikaisemmin, joten täytäntöönpanon ei tässä vaiheessa arvioida johtavan merkittäviin lisäkustannuksiin. Myöskin pääosa lausunnonantajista on tukenut sitä, että direktiivin piiriin siirtyvien eläinsuojien luvitusta siirretään valtion lupamenettelyn piiriin, koska tällöin mahdollisuus tapauskohtaiseen harkintaan ja toisaalta yhtenäiseen lupakäytäntöön on parempi. Toisaalta siellä on myös paras asiantuntemus, mikä puoltaa tätä valittua menettelyä. No, sitten oli ehkä yleinen kysymys ympäristöomnibusista. Totta kai yksityiskohtainen kannanotto on käynnissä, mutta lähtökohtaisesti kannatamme sellaisia esityksiä, jotka vähentävät yritysten hallinnollista taakkaa. Mutta totta kai haluamme huolehtia siitä, että meillä on selkeät ja ympäristönsuojelua edistävät lupakäytännöt. Yleisesti ottaen yritysten kannalta on totta kai tärkeää ennakoitavuus, ja sen takia on tärkeää, että me nyt muun muassa täällä omassa ympäristöluvituslainsäädännössämme, mitä muuten olemme vahvasti vieneet esimerkinomaisena nyt EU:lle, voidaan ikään kuin pitää kiinni näistä kriteereistä mutta sujuvoittaa prosesseja. Toivotaan, että siihen myös EU-tasolla mentäisiin, jotta voidaan sitten erilaisia kestäviä ratkaisuja edistää Euroopan tasolla ja toisaalta sitten myös näistä teollisuuslaitoksista tulevia päästöjä jatkossakin vähentää. Todellakin toimeenpanoaikaa nyt tälle direktiivimuutoksellekin tulee olemaan runsaasti, joten varmasti tässä toimijat voivat tähän reagoida huolellisesti. — Kiitos.
Sari Multala
KOKUudenmaan vaalipiiri