Arvoisa puhemies! Suomi käyttää satoja miljoonia maahanmuuttajien kotouttamiseen. On aika kestämätön ajatus, että ilman näitä satoja miljoonia euroja kukaan ei Suomeen kotoutuisi. On absurdia ajatella, että kotouttaminen olisi ikään kuin jokin sadetanssi ja me mitataan ikään kuin kotouttamisen onnistumista sillä, paljonko sinne on laitettu miljoonia, kuinka paljon on tanssitettu ihmisiä miljoonilla, sen sijaan että katsottaisiin, tuliko sadetta tai onko sateen ja tanssin välillä ollut minkäänlaista yhteyttä. Tällä hallituskaudellahan nimenomaan näistä valtion harjoittamista kotouttamiseuroista on leikattu jo keväällä 2024 ja loppuvuonna 2024, on tehty lukuisia säästötoimenpiteitä. Enpä usko, että siitä huolimatta kotoutuminen olisi vähentynyt tässä maassa. Päinvastoin, kotoutuminen on varmasti parantunut sen myötä, kun Suomeen on tullut todella vähän, selvästi vähemmän kuin aiemmin, esimerkiksi humanitäärisiä reittejä pitkin turvapaikanhakijoita tai esimerkiksi kiintiöpakolaisia. Nehän nimenomaan ovat niitä ryhmiä, jotka näitä kotouttamispalveluita käyttävät. Eli jos te haluatte hyvin kotoutuvia maahanmuuttajia Suomeen, niin teidän pitäisi kannattaa hallituksen humanitääristä maahanmuuttoa vastustavaa linjaa ja ottaa tänne ihmisiä, jotka kotoutuvat nimenomaisesti työn ja yrittämisen kautta suoraan suomalaiseen yhteiskuntaan ja käyttäytyvät vielä siivosti. Se on sitä parasta ulkomaalaispolitiikkaa, [Puhemies koputtaa] mitä voi harjoittaa.
Joakim Vigelius
PSPirkanmaan vaalipiiri