Arvoisa puhemies! Täällä voisi puhua monesta asiasta. Ehkä en ole ihan kaikessa hallituksen esityksen linjoilla tässä asiassa, mutta haluaisin nostaa erityisesti yhden seikan, jolla itse asiassa ei ole kotoutumisen kanssa mitään tekemistä. Tässä ehdotuksessa hallitus ehdottaa kumottavaksi 68 §:n, jossa nimenomaan puhutaan ihmiskaupan uhrien palveluiden kustannusten korvaamisesta. Myös yhdenvertaisuusvaltuutettu on nostanut kertomuksessaan eduskunnalle huolen tästä, miten tässä käy. Olemme yli 20 vuotta rakentaneet ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmää. Kansainvälisestikin tiedämme, että tarvitsemme erityisjärjestelmiä, jotta ihmiskaupan uhrit voisivat saada tarvitsemiaan palveluita. Kannamme tosi paljon huolta siitä, että nyt voi olla, että kun tämä vastuu siirretään hyvinvointialueille, niin tämä erityisyys ei tule näkymään. Toivoisin, että eduskunnan valiokunnissa selvitettäisiin tämä. Tämä ehdotus on tullut yllätyksenä myös ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän toimijoille ja yhdenvertaisuusvaltuutetulle, eikä ole myöskään selvitetty sen vaikutuksia. [Puhemies koputtaa] Toivon, että eduskunta selvittää tämän, jolla ei ole vaikutuksia tämän lain kokonaisuuteen [Puhemies koputtaa] millään tavalla, ja voisi palauttaa tämän pykälän. [Mai Kivelä: Hyvä puheenvuoro!]
Eva Biaudet
RKPHelsingin vaalipiiri