Veronika Honkasalo
Veronika Honkasalo
VASHelsingin vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Suomen ulkopolitiikan julkilausuttu linja on kansainvälisen oikeuden ja sääntöpohjaisen järjestelmän kunnioittaminen — tätä toistavat usein sekä tasavallan presidentti että ulkoministeri, ja kyllä, minäkin ajattelen, että tämä on juuri se linja, jota pitää noudattaa ilman kaksoisstandardeja. Me kaikki tiedämme, että myös ja varsinkin ulkopolitiikassa sanat ovat tekoja, ja tekojen johdonmukaisuus vahvistaa luottamusta. Jos sanoo, että Suomi sitoutuu kansainväliseen oikeuteen, niin se tarkoittaa, että kansainvälisen oikeuden vastaiset iskut tuomitaan myös silloin, kun asialla on Yhdysvallat. Kansainvälistä oikeutta ei voi noudattaa valikoiden riippuen toimijasta. Yhdysvaltoja koskevat samat säännöt kuin muitakin — ei ole mitään ennalta ehkäisevien iskujen käsitettä, johon Yhdysvalloilla olisi erityisoikeus. Arvoisa puhemies! Suomalaisten luottamus Yhdysvaltoihin on alkuvuoden kyselyiden mukaan romahtanut. Esimerkiksi Evan tuoreen kyselyn mukaan 73 prosenttia suomalaisista on nyt sitä mieltä, että Yhdysvallat on epävakaa ja arvaamaton. Kaksi vuotta aiemmin näin ajatteli vain 35 prosenttia. Muutos on poikkeuksellisen suuri ja nopea. Suomalaiset näkevät sen, mitä Suomen ulkopoliittinen johto ei halua edelleenkään julkisesti myöntää ja jota ei tässä selonteon päivityksessäkään aukikirjoiteta. Yhdysvallat on laajentumishaluinen, röyhkeä suurvalta, joka ei kaihda mitään keinoja intressiensä saavuttamiseksi. Trumpin hallintoa kiinnostaa etupäässä omien kauppapoliittisten ja yhdysvaltalaisten suuryhtiöiden intressien maksimointi globaalisti — näin esimerkiksi Grönlannissa, Iranissa, Venezuelassa ja Gazassa. Luonnonvarat halutaan riistää hinnalla millä hyvänsä, ja kahdenkeskiset diilit kiinnostavat ohi sääntöpohjaisen järjestelmän. Yhdysvaltojen tavoitteena on lietsoa eripuraa Euroopan sisällä ja vastustaa avoimesti Eurooppaa. Tämä tulee ilmi lukemalla niitä poliittisia strategioita, joita Yhdysvaltojen hallinnosta on viime aikoina tullut. Kaikki sanotaan julki, ja tätä ideologiaa myös jalkautetaan Euroopassa tukemalla paikallista äärioikeistoa sen pyrkimyksissä nousta valtaan. Hanke epäonnistui Unkarissa, mutta samaa yritetään myös muualla. Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä olen ihmetellyt jo pitkään, miksi meidän analyysimme Yhdysvalloista on niin ohutta. Kun kaikki on ollut ennakoitavissa ja nähtävissä jo Trumpin ensimmäisellä kaudella, miten voi olla, että suomalaiset päätöksentekijät eivät ole paneutuneet esimerkiksi Project 2025 ‑ohjelmaan, jota Trumpin toisella kaudella toimeenpannaan vauhdilla? Entä miten voi olla, että me ikään kuin olemme täysin unohtaneet Trumpin masinoiman Capitolin väkivaltaisen hyökkäyksen loppiaisena 2021? Kaikki oli nähtävissä jo tuolloin, mutta silti vielä vuosi sitten, kun Trump ensimmäisen kerran uhkasi avoimesti YK:n peruskirjan vastaisesti Grönlantia ja Tanskaa, meidän ulkopoliittinen johtomme kehotti olla tarttumatta joka sanaan ja ymmärtämään, että Trumpin kohdalla puheet ovat puheita — eivät olleet. Arvoisa puhemies! Ulkopolitiikan kaksoisstandardit koskevat tietenkin myös Israelia, jota ei tällä hetkellä pidättele enää mikään. Väkivalta Länsirannalla on kiihtynyt äärimmäisyyksiin asti, ja Libanonin miehitys etenee. Etelä-Libanonista on kehittymässä hyvää vauhtia uusi Gaza, kun siviiliväestöä evakuoidaan massoittain ja pommituksissa ei kaihdeta siviilikohteita. Silti sekä EU että Suomen ulkopoliittinen johto lähinnä vaativat passiivissa eskalaation vähentämistä mutta eivät edelleenkään ole valmiita tuomitsemaan Israelin toimia. Auki on jäänyt myös se, mikä Suomen kanta on EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen jäädyttämiseen. Jossain vaiheessa Suomen kanta tuntui olevan jopa jäädyttämisen vastustaminen, tämä viime kesänä. Tänäänkään emme saaneet tähän kysymykseen ulkoministeri Valtoselta vastausta, vaan hän sanoi, että Suomi suhtautuu asiaan avoimesti. Myös suhteessa Israeliin tuntuu, etteivät Suomen ulkopoliittisen johdon kannat seuraa kansalaisten mielipiteen muutosta Euroopassa. Jo yli miljoona eurooppalaista on allekirjoittanut eurooppalaisen kansalaisaloitteen assosiaatiosopimuksen jäädyttämiseksi. Mikä on Suomen vastaus EU:n kansalaisten vaatimuksiin? Entä mikä on se foorumi, jolla Suomi aikoo ilmaista arvopohjaisen realisminsa arvopohjan tai realismin sen paremmin? — Kiitos.