Sofia Vikman
Sofia Vikman
KOKPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Kuten ryhmäpuheenvuorossa sanoin, meidän täytyy rakentaa eurooppalaisempaa Natoa ja meidän täytyy vahvistaa Euroopan unionia. Kokoomuksen näkemys on, että nykyistä vahvemman EU:n rakentaminen edellyttää siirtymistä määräenemmistöpäätöksentekoon EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, EU:n puolustustarviketuotannon kasvattamista ja myös EU:n puolustuskyvyn vahvistamista. Sitten edustaja Tynkkyselle. Selonteossa todellakin on tunnistettu epävarmuudet liittyen Yhdysvaltoihin ja arvaamattomuus, mutta on kuitenkin kaksi eri asiaa: Se, että Yhdysvallat vetää resursseja Euroopasta. Tämä on kehityskulku, joka on Trumpin kaudella kiihtynyt, sanankäänteet ovat värikkäitä, [Veronika Honkasalo: Eivät vain sanankäänteet!] mutta se on myös kehityskulku, joka meillä on ollut tiedossa ennen Yhdysvaltojen presidentinvaaleja ja johon meidän on täytynyt varautua ja johon olemme varautuneet. [Anne Kalmarin välihuuto] Sitten toinen ja eri asia on se, vetäytyykö Yhdysvallat kokonaan sitoutumisesta Euroopan turvallisuuteen. Toivottavasti olemme samaa mieltä siitä, että kaikesta huolimatta Suomen etu on toimia sen puolesta, että Yhdysvallat sitoutuu transatlanttiseen yhteistyöhön ja Euroopan turvallisuuteen myös jatkossa.

Sofia Vikman — 05.05.2026 | Paljon Puhetta