Veronika Honkasalo
Veronika Honkasalo
VASHelsingin vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Suomen ulkopoliittinen johto ihan oikein toistaa usein sitä, että sääntöpohjaisen järjestelmän ja kansainvälisen oikeuden puolustaminen on pienen maan etu. Me kaikki tiedetään, että sanat ovat politiikassa myös tekoja, ja tässä se ongelma onkin, koska Suomen ulkopoliittisen johdon viestinnässä on vahvat kaksoisstandardit silloin, kun on kyse kansainvälisen oikeuden räikeistä rikkomuksista: kun asialla on Yhdysvallat tai Israel, niin Suomen ulkopoliittinen johto ei ole valmis tuomitsemaan näitä iskuja. Se, mitä Israel tällä hetkellä tekee esimerkiksi Etelä-Libanonissa, on aivan järkyttävää, ja ihmettelen sitä, että tässäkään ei ole ollut valmiutta tuomitsemiseen. Olisinkin kysynyt ulkoministeri Valtoselta: Mikä on Suomen linja nyt osana EU:ta? Tukeeko Suomi sitä, että tämä assosiaatiosopimus EU:n ja Israelin välillä nyt jäädytetään, ja ajaako Suomi tätä aktiivisesti?