Sofia Vikman
Sofia Vikman
KOKPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston ajankohtaisselonteko ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutoksesta keskittyy nimensä mukaisesti muutoksiin Suomen toimintaympäristössä vuoden 2024 selonteon jälkeen. Turvallisuusympäristöä leimaavat nopea murros ja kauaskantoinen epävarmuus. Venäjän aggressiivinen toiminta muodostaa edelleen vakavimman uhan Suomen ja Euroopan turvallisuudelle. Eurooppalaisten valtioiden on kannettava aiempaa suurempi vastuu omasta turvallisuudestaan ja parannettava suorituskykyjään. Turvallisuutta tuotetaan yhä vahvemman varautumisen kautta. Mitä paremmin varautumisessa onnistumme, sitä varmemmin saamme elää rauhassa. Kokoomus haluaa, että Suomi pysyy jatkossakin rauhan ja vakauden maana. Vaikka maailmalla kuohuu, Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiset tavoitteet ovat yhä kirkkaat. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämääränä on Suomen itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden turvaaminen, sotilaallisen konfliktin estäminen ja suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaaminen. Työtämme ohjaa arvopohjainen realismi. Työskentelemme demokratian, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edistämiseksi sekä oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseksi. Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmä kiittää selonteon realistista kuvausta toimintaympäristömme muutoksista. Kansainvälisiä suhteita määrittävät enenevissä määrin valta, voima ja kilpailu. Kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä on suuren paineen alla. Suomen kaltaiselle pienelle valtiolle on tärkeää, ettei kansainvälinen järjestys perustu voimankäyttöön tai mielivaltaan vaan yhteisiin sääntöihin ja monenkeskiseen yhteistyöhön. Meidän täytyy rakentaa eurooppalaisempaa Natoa ja vahvempaa Euroopan unionia. Meidän tulee jatkaa yhteistyön syventämistä liittolaisten ja kumppaniemme kanssa. Läheisimpiä kumppaneita Suomelle ovat muut Pohjoismaat. Arvoisa puhemies! Venäjän raakalaismainen hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu. Seisomme Ukrainan rinnalla sen matkalla kohti eurooppalaista ja transatlanttista tulevaisuutta. Venäjään kohdistuvaa taloudellista painetta on lisättävä kestävän ja oikeudenmukaisen rauhan saavuttamiseksi Ukrainassa. EU:n tulee ottaa Venäjän jäädytetyt varat käyttöön Ukrainan tukemiseksi. Selonteko tunnistaa Yhdysvaltain poliittisen muutoksen, jossa korostuvat kansallinen etu ja liittolaisten arviointi heidän Yhdysvalloille tuottamansa hyödyn perusteella. On tärkeää, että Suomi vastaa tähän omien etujensa ja arvojensa pohjalta. Emme myöskään pelkää käydä rakentavaa keskustelua aiheista, joissa näkemyksemme eroavat. Vaikka Yhdysvaltain nykyhallintoa leimaa ennakoimattomuus, jatkuu pitkäjänteinen käytännön yhteistyö hallinnon eri tasoilla ja aloilla. Yhteistyömme Yhdysvaltojen kanssa perustuu jaettuihin intresseihin ja kahdenvälisiin sopimuksiin. Se tuottaa hyötyjä molemmille osapuolille. Suomi työskentelee sen puolesta, että Yhdysvallat pidetään sitoutuneena transatlanttiseen yhteistyöhön ja Euroopan turvallisuuteen myös jatkossa. Arvoisa puhemies! Tärkein vastuumme on pitää Suomi ja suomalaiset turvassa kaikissa olosuhteissa. Orpon hallitus on tehnyt historiallisen suuria panostuksia puolustukseen. Puolustusmäärärahat nostetaan kolmeen prosenttiin suhteessa Suomen bruttokansantuotteeseen vuoteen 2029 mennessä ja 3,5 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä. Kevään kehysriihessä puolustukseen kohdennettiin yli miljardi euroa lisää. Näillä panostuksilla voimistetaan puolustuksemme omavaraisuutta ja vahvistetaan muun muassa droonien torjuntaa. Varaudumme erilaisiin uhkiin ja kehityskulkuihin sekä kansallisesti että osana Natoa ja EU:ta. Suomi vahvistaa Naton pelotteen ja puolustuksen uskottavuutta sekä edistää liittokunnan pelotteen ja puolustuksen kokonaisvaltaista ja pitkäjänteistä vahvistamista. Suomi osallistuu täysipainoisesti pelotteen ja puolustuksen kehittämiseen ja ylläpitoon. Tästä olemme olleet eduskunnassa laajasti yhtä mieltä muun muassa ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon käsittelyn yhteydessä vuonna 2024. Ydinasepelote on Naton viimekätinen pelote, jonka piiriin halusimme liittyessämme sotilasliittoon. Halusimme maksimoida Suomen turvallisuuden. On johdonmukaista, että huolehdimme siitä, että lainsäädännössämme ei ole ristiriitaisuuksia jäsenyytemme kanssa. Olemme sitoutuneita Naton pelotteen vahvistamiseen täysimääräisesti. Arvoisa puhemies! Lopuksi: Kokoomus haluaa, että Suomi pidetään jatkossakin maailman turvallisimpien maiden kärkijoukossa. Kokoomus näkee, että eduskunnan tärkein tehtävä on Suomen ja suomalaisten pitäminen turvassa.