Arvoisa puhemies! Kaksi huomiota, ennen muuta oppositiosta nousseisiin kommentteihin. Tiedämme kaikki, että Naton tuoma turva perustuu ydinpelotteeseen, ja siksi ihmettelen sitä, että täällä on kyseenalaistettu tarve muuttaa ydinenergialakia vastaamaan Nato-maiden valtavirtaa, jotta tuo pelote olisi selkeä. Täällä on myös nostettu esiin esitys Palestiinan valtion pikaisesta tunnustamisesta. Valtion kriteerit täyttyvät kuitenkin vasta, kun on yhteisesti sovitut rajat, on toimiva hallinto. Palestiinan hallinnon alueella, Gazassa, edelleenkin vaikuttavat ja toimivat terroristijärjestöt, ja tämä ei täytä näitä tunnusmerkkejä. Muistutan, että vuonna 24 hyväksytyssä UTP-selonteossa todetaan, että ”ratkaisun on perustuttava kansainvälisesti hyväksyttyjen parametrien mukaiseen ja osapuolten kesken [Puhemies koputtaa] neuvoteltuun kahden valtion malliin”.
Päivi Räsänen
KDHämeen vaalipiiri