Johannes Koskinen
Johannes Koskinen
SDPHämeen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Keskustelussa on useimmissa puheenvuoroissa todettu tämä ongelma, joka koituu Yhdysvaltojen vetäytymisestä vahvasta transatlanttisesta linkistä, tai ainakin nyt kolmen vuoden ajan on tällainen tilanne epävarmuudesta, ja silloinhan se keskeinen linjaus tässä selontekokeskustelussa varmasti tulevaisuuteen päin on, mitkä ovat ne keinot, joilla Suomi tässä tilanteessa omaa ja meidän pohjoisten alueiden turvallisuutta voi vahvistaa ja miten se voi myöskin pitää yllä kuitenkin riittävän vahvaa tukea tuolta Yhdysvaltojen suunnalta erityisesti sotilaallisesti. Tärkeätä on näiden erikokoisten renkaiden vahvistaminen. Meillä on läheisimmän yhteistyön rinki Pohjoismaiden kanssa, sitten on Pohjoismaiden, Baltian ja Itämeren maiden kanssa, on JEF-yhteistyö, on Euroopan unionin ja Naton vahvempi linkitys sekä Naton ja eurooppalaisen puolustusteollisuuden vahvistaminen. Kaikki nämä ovat niitä, joissa Suomen kannattaa hakea sitä laajempaa yhteistä rintamaa ja näkemystä ja samalla toimia oman turvallisuutensa puolesta.