Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Tässä selonteossa sanotaan näin: ”Suomi on täysimääräisesti sitoutunut Naton yhteiseen pelotteeseen ja puolustukseen sekä osallistuu Naton ydinpelotetta koskevaan työhön. Suomi ei aio sijoittaa alueelleen ydinaseita rauhan aikana. Suomi on sitoutunut ydinsulkusopimukseen ja muihin kansainvälisiin velvoitteisiinsa, eikä Suomesta siten tule ydinasevaltiota.” Tämä on täysin yksiselitteistä. Sotilaallinen pelote on rakennettu niin, ettei sitä pidä tarkemmin avata varsinkaan sille, jonka takia tällainen pelote on olemassa. Suomen ulkopoliittisen linjan pitää olla selkeä ja yhdenmukainen. Linja ei voi muuttua sen mukaan, mitkä puolueet ovat vuorollaan hallituksessa. Tämä nyt käytävä keskustelu ydinasepelotteesta on täysin suomalaista tekoa, ja sen pitää nyt rauhoittua. Suomi on mukana siinä, mihin Nato-jäsenyydessä on sitouduttu. Puolustusliitto Natoon liittyminen toi mukanaan oikeuksia mutta myös velvollisuuksia. Suomi teki isoimman ratkaisunsa ydinasepelotteen suhteen liittymällä Natoon ja solmimalla sen jälkeen keskinäisen DCA-sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa. Yksi syy, miksi Suomi meni Natoon mukaan, oli ydinasepelote. Ydinasepelotteen ylläpito vaatii suunnittelua ja harjoittelua, ja silloin yksittäisen Nato-valtion lainsäädäntö tai poliittiset linjaukset eivät voi olla niissä esteenä. Ydinaseet ovat pelottava asia ja jakavat ymmärrettävästi mielipiteitä voimakkaasti, mutta ydinasepelotteella ei pidä tehdä puolue- tai vaalipolitiikkaa. Suomen ja suomalaisten turvallisuus on kaikkein tärkeintä, eikä sitä pidä lyhytnäköisellä oman edun tavoittelulla vaarantaa. Maailma hakee nyt uutta asentoa niin turvallisuudessa kuin taloudessa. Ensisijaisesti on pidettävä omista asioista huoli, koska ei niistä kukaan muu pidä huolta. Eurooppa on liian hajanainen ja heikko. Yhdysvallat ja Kiina ajavat teknologian kehityksessä Euroopan ohi, ja se vaikuttaa merkittävästi myös talouteen. Ukrainan auttaminen on kestävyyslaji. Ukrainan rahoittaminen, aseellinen auttaminen ja poliittinen sitoutuminen ovat jatkuvassa Venäjän paineessa. Niistä ei voi luovuttaa. Ukrainassa taistellaan koko Euroopan turvallisuudesta. Arvoisa puhemies, ärade talman! Ukrainan sota on kestänyt neljä vuotta ja sitä käydään yhä enemmän drooneilla, mutta tuntuu siltä, ettei Suomessa olla opittu asiasta yhtään mitään. Ensin putosi drooneja syvälle Suomen mantereelle, ja viimeksi uutisoitiin ilmatilan loukkauksista samalla suunnalla. Nämä ovat viimeinen herätys. Meillä on paljon parantamista. On kummallista, miksei Suomi ole mukana kansalaisten varoitusjärjestelmässä, jonka muut Euroopan maat ovat yhdessä kehittäneet. Yhtä erikoista on, ettei Suomi ole mukana myöskään Ukrainan johtamassa droonien torjuntaa kehittävässä ryhmässä, jossa muun muassa Pohjoismaat ovat mukana. Siksi tuoreet uutiset Puolustusvoimiin perustettavista drooniyksiköistä tai Ukrainan presidentin ehdotukset droonien yhteistuotannosta ovat erittäin tervetulleita. Toivottavasti näihin laitetaan vauhtia. On hyvä mahdollisuus samalla tukea Ukrainaa, parantaa Suomen omaa puolustuskykyä ja tukea kotimaista puolustusteollisuutta. On hyvä huomata, että Norja ja Saksa ovat jo sopineet vastaavasta kumppanuudesta ja yhteistuotannosta Ukrainan kanssa. Ukrainalla on sodasta johtuen erityisen tuoretta ja aitoa tietotaitoa siitä, mitä rintamalla tapahtuu, ja tätä on hyödynnettävä myös kotimaisessa puolustusteollisuudessa hyväksi. Puolustusteollisuutta pitää tukea nopeasti ja voimakkaasti, koska siellä on paljon kasvumahdollisuuksia myös muualla kuin droonien tuotannossa. — Kiitos.
Harry Harkimo
LIIKUudenmaan vaalipiiri