Marko Kilpi
Marko Kilpi
KOKSavo-Karjalan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Kuten tässä aikaisemminkin on todettu, turvallisuusympäristö niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin on niin rajulla ja lähtemättömällä tavalla muuttunut, että se on aiheuttanut kyllä melkoisia haasteita huolehtia niin sisäisestä kuin ulkoisesta turvallisuudesta. Tässä kohtaa on aivan selvä asia, että Suomessa poliisien määrä on ollut perinteisesti hyvin alhainen — kuten hallintovaliokunnan puheenjohtaja tuossa ansiokkaasti totesikin, Suomessa poliiseja on vähemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Vaikka tämä hallitus on nyt ansiokkaasti nostanutkin poliisien määrää ja tulee nostamaan sinne 8 000:een, niin siitä huolimatta tilanne on tämä. Meillä on merkittäviä haasteita, mihinkä poliisi joutuu vastaamaan. On todellakin niin, että näin rauhanaikana, kun tulee tämmöisiä merkittäviäkin turvallisuushaasteita ja uhkia, niin poliisi on se ensivasteviranomainen, joka siitä toiminnasta vastaa ja joka tilannetta johtaa. Esimerkiksi nyt näissä viimeaikaisissa drone-tilanteissa oli selkeästi havaittavissa, että poliisihan siellä on se, joka toimintaa johtaa — ei Puolustusvoimat, ei Raja, ei mikään muukaan viranomainen. Senkin takia on äärimmäisen tärkeätä, että nyt tehdään kaikki voitava sen eteen, että poliisin toimintaa ja resursseja ja toimintakykyä vahvistetaan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tämä hallituksen esitys on juuri sellainen, mikä sitä tekee. Tämä poliisireservi, mikä tässä nyt on yhtenä asiana, on äärimmäisen hyvä ja kannatettava asia. Samaan aikaanhan tämä vanha täydennyspoliisilainsäädäntö kumoutuu. Muistan hyvin sen ajan, kun täydennyspoliisia ajettiin ylös. Olin niitä kouluttamassakin aikoinaan. Silloinhan tämä täydennyspoliisikonsepti perustui siihen, että otetaan hakijoina sisään ihan tavallisia ihmisiä tuolta ilman minkäännäköisiä poliisikoulutuksia ja ‑taustoja. Itse jo silloin ajattelin, että on aika pitkä matka siihen, että he voivat tosiasiallisesti toimia esimerkiksi jonkinnäköisinä apukäsinä siinä prosessissa, mutta nyt tässä reservipoliisitoiminnassa on kysymys todellakin siitä, että on poliisikokemusta ja ‑koulutustakin taustalla ja voi olla hyvinkin kokeneita toimijoita. Tämä on äärimmäisen hyvä asia, joka tulee varmasti toimintaan tukemaan. No, toinen asia on sitten tämä päällystökoulutus, joka on äärimmäisen hyvä muutos, kun nyt ei käydäkään läpi raskasta, pitkää valintaprosessia. Itse tässä olen poliisikansanedustajana, joka on sitä erää, joka on aikoinaan ammattitutkinnon tehnyt. Jos minä olisin hakenut päällystökoulutukseen, niin olisin joutunut käymään aikamoisen paketin koulutusta, joka olisi nostanut vasta sille tasolle, josta lähdetään. Nyt tämä korjaa tämän tilanteen, ja tarpeettoman pitkäkin se koulutus on ollut. Tässähän alkaa tulla semmoinen olo, että pitäisikö hakea päällystökoulutukseen. [Naurua] — Kiitos.