Arvoisa puhemies! Edustaja Lylyn positiivisesta puheenvuorosta on mukava jatkaa. Olisin itsekin halunnut vielä nostaa sen, että ilmastotyö ei suinkaan ole jotain negatiivista, jos katsotaan kaikkea muuta politiikkaa, saati sitten ihmisten hyvinvointia tai tämän yhteiskunnan ja talouden kilpailukykyä, vaan se usein on ja sen täytyy olla niin, että meidän täytyy tehdä juuri niitä toimia, mitkä palvelevat meitä myös muilla sektoreilla. Kilpailukyvyn kasvattamisen kannalta on tärkeää, että meillä on uusiutuvaa energiaa saatavilla, että meillä on investointiympäristö hyvässä kunnossa vihreitä investointeja varten, ja toisaalta se, että ihmisten hyvinvoinnin ja ilmastotyön yhteys myös ymmärretään. Se on tietenkin moniulotteista lähtien siitä, että ilmastonmuutoksen torjunta on kriittistä meidän ihmislajimme tulevaisuudelle, mutta myös niin, että esimerkiksi kävelyn ja pyöräilyn ja ylipäänsä lihasvoimin liikkumisen edistäminen on mitä parhainta päästöjen vähentämistä, koska siitä ei synny päästöjä välttämättä ollenkaan. Edustaja Lyly nosti tämän Tampereen ratikan esille. On ilo kertoa tässä salissa, että juuri tällä viikolla päätimme Oulun kaupunginvaltuustossa myös lähteä lähijunaliikenteeseen yhdessä seudun kuntien kanssa. Tämähän on myös aivan äärimmäisen hieno esimerkki siitä, miten kaupunkiseudut itse tekevät näitä toimia, haluavat tehdä niitä. Ajatus on, että työssäkäyntialueen liikkuminen helpottuu, mutta samalla myös päästöt vähenevät. Ajattelen, olisiko kuitenkin järkevää, että valtio lähtisi jollakin tavalla, jollain pienellä pilottirahalla enemmänkin Suomenmaassa näitä lähijunapilotteja rahoittamaan. Kyseessä on tietenkin hankkeita, jotka pääsevät käyntiin vasta 2030-luvulla, koska kilpailu raideliikenteessä avautuu silloin, mutta nyt olisi jo hyvä laittaa näitä suunnitteluja liikkeelle. Sen sijaan, että rahoitamme tämmöisiä jättimäisiä isoja hankkeita, itse asiassa julkisen talouden kannalta voisi olla järkevämpää tämmöisiä pienempiä pohtia, sekä nykyisten raiteiden korjaamista ja parantamista että myös lähijunien rahoittamista, rahoittaa niitä jatkossa ja saada niitä liikkeelle. Sitten haluan vielä energiasta sanoa. Mehän olemme siinä mielessä hyvässä tilanteessa, että tämmöinen positiivinen keikahduspiste ollaan saavutettu, eli uusiutuvan energian hinta on monin paikoin edullisempi kuin fossiilienergian hinta, ja investoinnit pääasiassa siihen tässä maailmanajassa globaalistikin suuntautuvat. Mutta ihmettelen kyllä näitä hallituksen päätöksiä, että nyt tässä tänään vielä käsittelyssä olevassa alueidenkäyttölaissa ollaan nimenomaan laittamassa jarruja tuulivoiman ja aurinkoenergian rakentamiselle ja sitten toisaalta kehysriihessä ollaan haluttu antaa turpeelle tukia. Onko se nyt oikeasti järkevää minkään tavoitteen kannalta, että me hidastamme sitä hyvää kehitystä, [Puhemies koputtaa] mitä uusiutuvan energian rakentamiseen tällä hetkellä liittyy?
Jenni Pitko
VIHROulun vaalipiiri