Tiina Elo
Tiina Elo
VIHRUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Täytyy edustaja Fagerströmille todeta, että todella toivon, että tässä salissa otetaan tosissaan nämä riskit, mitä tutkimusyhteisö on laajasti tuonut esiin, eikä katsota, josko mahdollisesti vaikka jonkun yhden tutkijan tai vähemmistön kanta sitten olisikin oikeassa ja mitään katastrofia ei tulisi. Sitten on harvinaisen myöhäistä ryhtyä sitä enää korjaamaan. Palaan tähän keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaan, joka tosiaan osoittaa, että hallituksen ilmastotoimet ovat täysin riittämättömiä nyt tällä taakanjakosektorilla ja päästökuilu on valtava. Tässä ei voi selittää mustaa valkoiseksi, eikä tilannetta tosiaan helpota se, että hallitus tekee samaan aikaan sellaisia päätöksiä, jotka lisäävät päästöjä esimerkiksi juuri siellä liikenteen puolella. Myös turvepeltojen osalta on vetkuteltu koko tämä hallituskausi, vaikka tehokkaita keinoja olisi. Olisin myös halunnut maatalouden puolelta nostaa sen käyttämättömän mahdollisuuden eli ruoantuotannon kestävyyden vahvistamisen nimenomaan kasvipohjaiseen ruoantuotantoon siirtymällä, joka on se kestävä tulevaisuus, kuten edustaja Honkasalo täällä hyvin kuvasi. [Puhemies koputtaa] Kysyn nyt vielä paikalla olevalta ministeriltä: miten näette tämän, ja teettekö todella toimia sen eteen, että me saataisiin meidän maatalouden kestävyysmurros [Puhemies koputtaa] oikeasti nyt vauhtiin? [Vasemmistoliiton ryhmästä: Hyvä!]

Tiina Elo — 29.04.2026 | Paljon Puhetta