Johannes Koskinen
Johannes Koskinen
SDPHämeen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Edustaja Vestman kuvaili aivan oikein parlamentaarisen työryhmän tekemää työtä, jossa hienosäädettiin näitä perustuslain 10 §:n muutoksen sanamuotoja ja myöskin lisättiin sinne perusteluihin kuvailua siitä, minkälaisia tavallisen lain muutoksia poliisilain- ja tiedustelulainsäädännön puolelle oltaisiin tekemässä. Ne ovat edelleen hyvin summittaisia tietysti tuossa, kun niitä on vain lyhyesti kuvailtu tämän perustuslain muutoksen esityksessä. On tärkeä huomata, että perustuslakia ei voida viedä niin yksityiskohtaiseksi tämmöisen tavallaan yksittäisen perusoikeuden poikkeaman määrittelynkään yhteydessä niin, että siellä voitaisiin hyvin tarkasti, riittävän tarkasti, käyttötilanteita määritellä tai että sen nojalla annettavan valtuuttavan lainsäädännön sisältöä voitaisiin niin eksaktisti kertoa, että olisi riittävän tarkka kuva niitä käyttötilanteita varten myös siitä, missä ne laillisen menettelyn, perusoikeuksien mukaisen menettelyn, rajat kulkevat. Sen takia tämäntyyppisessä asiassa on hyvä katsoa, mitä siellä tapahtuu sitten niiden mahdollisesti lavennettavien valtuuksien puolella perustuslaissa ja mitä niiden nojalla sitten säädetään tavallisissa laeissa. Nyt meillä tiedossa olevien faktojen mukaan hallituksen esitys poliisin rikostiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi tulisi kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe ei vaatisi perustuslain muuttamista, ja se oli tarkoitus antaa keväällä, ja nyt se ilmeisesti on tulossa ennen kesää tai juhannuksen alla. Toinen vaihe poliisin rikostiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi on valmistelussa ja ilmeisesti lähdössä lausuntokierrokselle — taisi ministeri siitä mainita — mutta sen esityksen antaminen menee varmaankin syksyyn. Sitten on vielä Rajavartiolaitoksen rikostiedustelua koskevan lainsäädännön muutokset, joissa voi olla elementtejä, jotka kaipaavat tätä perustuslain 10 §:n muuttamista. Siinäkin esitysluonnos on vasta tekeillä, ja aikatauluaikeen mukaan se olisi viikolla 33 syksyllä annettavissa. Sitten ovat vielä nämä sotilastiedustelumuutosesitykset, joista minulla ei ole tietoa, milloin ne olisivat esittelykunnossa. Kun halutaan varmuutta siitä, minkälaisia tosiasiallisia valtuuksia tässä perustuslain nojalla annettavassa lainsäädännössä halutaan, niin on syytä saada nuo esitykset eduskunnan tietoon ja tavallaan samanaikaisesti käsitellä tätä perustuslain muutosta ja näitä yksityiskohtaisempia tiedustelua koskevia lakeja perustuslakivaliokunnassa ja hallintovaliokunnassa ja puolustusvaliokunnassa. Silloin ei tapahdu semmoista vyöryttämistä ja voidaan saada kuva tästä niin, että tiedetään, minkälaisena tulkitaan tätä perustuslain uutta säännöstä, kun sen nojalla näitä lavennettuja toimivaltuuksia annetaan — niin kuin tässä keskustelussa on korostettu — välttämättömiin, vakavaa rikollisuutta koskeviin tarkoituksiin. Sisällöstä perustuslain muutoksen osalta on päästy hyvin laajaan yksimielisyyteen. Tässähän ei ollut tarkoituskaan, että siellä olisi viimeistä sanaa myöten haettu yhteistä sopua, vaan haettiin malli, jonkalainen esitys voidaan tuoda eduskunnan käsittelyyn, ja täällä sitten otetaan tarkemmin kantaa sen sisältöön valiokunnissa, perustuslakivaliokunnassa tässä tapauksessa, mutta tietysti myöskin lausuntovaliokunnat antavat sitten oman panoksensa tuon säätämisen tarkkuuteen. Normaali perustuslain säätämisjärjestyshän on tietysti vallitseva, niin että siinä on vaalit välissä ja vaalien jälkeen kahden kolmasosan enemmistö tarvitaan. Ei voi tietysti miksikään pääsäännöksi ottaa sitä, mikä tapahtui silloin vuonna 2018 tiedustelulakien osalta, että pitäisi ehdoin tahdoin pyrkiä kiireellisyyteen, viiden kuudesosan enemmistöön, jos sillä ei ole merkittävää aikasäästöä saavutettavissa. Mutta tämän arviointi, mennäänkö tavallisessa perustuslain säätämisjärjestyksessä vai sitten kiireellisessä, tapahtuisi varmaan sitten, kun tämä materiaalinen sisältö on tarkemmin käsitelty ja on myöskin kuultu viranomaisten arvioita siitä, onko sellaisia erityisiä pakottavia syitä, minkä takia pitäisi tätä poikkeavaa, nopeutettua säätämisjärjestystä käyttää. Lopputuloksessa, eli milloinka nämä lainsäädännön muutokset poliisin toimivaltuuksien ja sotilastiedustelun toimivaltuuksien ja suojelupoliisin toimivaltuuksien osalta saadaan käyttöön, kovin suurta eroa ei ole sillä, saadaanko ne vaalien jälkeen esimerkiksi touko—kesäkuussa 2027 vai olisiko se — jos tätä ikään kuin nopeinta aikataulua kuvitellaan eli saadaan hallituksen esitykset äsken selostamani aikataulun mukaisesti — vuodenvaihteen tienoilla. Elikkä kysymys on noin muutaman kuukauden tai puolen vuoden aikaerosta siinä voimaansaattamisessa. Mutta tätä siis ehditään käsitellä tässä eduskuntakäsittelyn aikana. Tärkeää on, että tämä lainvalmistelun tässä vaiheessa sinänsä hyvä laatu jatkuu myöskin tässä eduskuntakäsittelyssä, että haetaan mahdollisimman tarkkaa sääntelyä ja myöskin laajaa poliittista yhteisymmärrystä siitä, minkälaiset poikkeukselliset toimivaltuudet ovat tarpeen loukkaamatta näitten tärkeiden perusoikeuksien, kotirauhan suojan, henkilötietojen suojan tai luottamuksellisen viestin suojan, ydintä tai niiden uskottavuutta Suomen kansalaisten silmissä. — Kiitos.

Johannes Koskinen — 29.04.2026 | Paljon Puhetta