Arvoisa puhemies! Turvallisuus on kaikkien asia. Hallituksen ohjelman yhtenä hyvin keskeisenä tavoitteena on rikostorjunnan vahvistaminen. Tämän ei tule olla mitään abstraktia tavoitteiden tavoittelua vaan hyvin konkreettista työtä kansalaisten turvallisuuden ja viranomaisiin kohdistuvan luottamuksen lisäämiseksi. Hallitusohjelma lähtee mielestäni oikeasta näkökulmasta, missä poliisilain ja viranomaistoimivaltuuksien on aidosti tuettava rikostorjuntaa tämän päivän todellisuudessa, ei eilisessä toimintaympäristössä. Arvoisa puhemies! Poliisin ja muiden viranomaisten toimintakenttä on muuttunut perustavalla tavalla. Vakava ja järjestäytynyt rikollisuus on entistä ammattimaisempaa, kansainvälisempää ja teknologiaa tehokkaasti hyödyntävää. Rikolliset toimivat verkostoissa, jotka soluttautuvat ja muuttuvat nopeasti, mistä esimerkkinä hyvinkin vakavat rikokset crime as a service ‑tilauspalveluina ovat lisääntyneet, ja näissä käytetään yhä nuorempia tekijöitä. Ilmiö on rantautunut Suomeen, ja näistä olemme ensimmäiset kokemukset ikävästi myös saaneet. Viestintä tapahtuu salatuilla verkkoalustoilla ja viestintäympäristöissä, jotka usein ovat kotirauhan suojan piirissä ja saavuttamattomissa. Tosiasiaa ei voida siis sivuuttaa. Rikolliset kulkevat askeleen edellä viranomaisia. Ellemme kykene vastaamaan tähän kehitykseen, jäämme jälkeen yhä pysyvämmin. Rikollisuus ei pysähdy siksi, että meidän lainsäädäntömme on kankea, hidas ja varovainen. Päinvastoin juuri siksi lainsäädännön aukkoja ja rajoitteita hyödynnetään sen itsetarkoitusta vastaan. Valtiolla on velvollisuus varmistaa, että viranomaisilla on keinot pysyä mukana ja tarvittaessa ennakoida uhkia ennen kuin ne konkretisoituvat vakavina rikoksina ja turvallisuusuhkina. Arvoisa puhemies! Eduskunnan hallintovaliokunta on jo vuoden 21 sisäisen turvallisuuden selonteon yhteydessä nostanut järjestäytyneen rikollisuuden torjunnan, joka perustuu nimenomaan rikostiedusteluun ja analyysiin. Tavoitteena on puuttua vakavampiin rikoksiin ajoissa ennaltaestävämmin ja ennen kaikkea ennen kun vahinkoa tapahtuu. Sama viesti toistuu painokkaammin sisäisen turvallisuuden selonteossa 25 ja 26 tänä vuonna, joka on valmistunut juuri nytten. Siinä vakavampien rikollisuusilmiöiden tehokas ennaltaestäminen edellyttää nykyistä vaikuttavampaa ja uhkaperusteisempaa sääntelyä. Tämä hallituksen esitys vastaa nyt tähän tarpeeseen. Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä on syytä selventää ja painottaa, että tämä tosiaankaan ei ole esitys siitä, että olisi jollain tavalla massavalvontaa. Kyse ei ole yleisestä tai sattumanvaraisesta kansalaisten seuraamisesta, eikä se ole oikeusvaltion periaatteista luopumista. Kyse on harkituista, tarkkarajaisista ja kohdennetuista toimenpiteistä, jotka kohdistuvat vain vakavampaan rikollisuuteen ja todellisiin turvallisuusuhkiin. Toimenpiteet perustuvat uhka-arvioon, ennakkovalvontaan ja tiukkoihin edellytyksiin. Käyttö ei ole viranomaisen mielivallan varassa. Päätösvalta toimenpiteiden aloittamisesta kuuluu tuomioistuimille. Esitykseen liittyy niin riippumaton ennakkokontrolli kuin vahvat oikeussuojakeinot jälkeenpäin. Arvoisa puhemies! Korostan vielä, että nykyisessä tilanteessa perustuslain 10 §:n kotirauhan suojaa koskeva sääntely ja sen tulkinta ovat johtaneet siihen, että vakavaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta harjoitetaan suojassa, johon viranomainen ei pääse puuttumaan riittävän ajoissa. Tämä ei voi olla perustuslain tarkoitus, vaan vastapuolella on nähtävä ihmisten oikeus turvallisuuteen. Perustuslakivaliokunnassa olemme toistuvasti ja johdonmukaisesti edellyttäneet näiden säännösten muutostarpeen arviointia nimenomaan vakavan rikollisuuden uusien muotojen ja teknologisen kehityksen vuoksi. Parlamentaarinen työryhmä on tehnyt tässä perusteellisen ja tarkan työn. Perustuslaki ei saa olla rikollisen turvakilpi. Se on kansalaisten turva. Kun turvallisuusympäristö muuttuu, on myös lainsäädännön muututtava, myös perustuslain. Arvoisa puhemies! Lopuksi: Hallituksen esitys ei murenna perusoikeuksia vaan pyrkii tasapainottamaan ne uudessa todellisuudessa. Se vahvistaa viranomaisten kykyä ennaltaestää vakavia rikoksia, turvata ihmishenkiä ja ylläpitää yhteiskuntajärjestystä. Kaikkien turvallisuus edellä, juuri sitä varten perustuslaki ja sen suoja ovat olemassa. On meidän vastuullamme huolehtia siitä, että laki suojaa kansaa eikä rikollisia. Tässä ajassa se edellyttää rohkeutta päivittää myös perustuslaillista kehikkoa, ja siksi tämä esitys on paitsi perusteltu myös välttämätön. — Kiitos.
Mira Nieminen
PSHämeen vaalipiiri