Mira Nieminen
Mira Nieminen
PSHämeen vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen esitys koskee muutosta, joka on sekä oikeudellisesti että turvallisuuspoliittisesti merkittävä. Ydinenergialain nykyinen sääntely on syntynyt toisenlaisessa ajassa, ja sitä tarkastellaan nyt tilanteessa, jossa Suomi toimii osana puolustusliittoa. Tässä lainsäädäntömuutoksessa ei ole kyse siitä, että Suomi olisi hankkimassa ydinaseita tai haluamassa niitä tänne sijoitettavaksi. Suomi ei tavoittele ydinaseita alueelleen, eikä sellaista ole myöskään Natossa suunnitteilla. Naton ydinpelotteen tarkoitus ei ole sodan käyminen vaan sodan estäminen, rauhan säilyttäminen ja riittävän korkean kynnyksen luominen mahdolliselle aggressiolle. Suomen nykyinen lainsäädäntö on tehty aikana, jolloin emme kuuluneet sotilasliittoon ja liikkumatilamme oli toisenlainen. Samaan aikaan naapurissamme oli ja on tälläkin hetkellä ydinasevalta. Maailma ei ole tältä osin muuttunut mutta Suomen asema on. Muut Pohjoismaat ratkaisivat asian toisin. Ydinaseiden tuontia kyllä vastustettiin, mutta siitä linjattiin poliittisin sopimuksin, ei sitovalla lainsäädännöllä. Näin säilytettiin liikkumatila kriisitilanteita varten. Nyt Suomi tekee käytännössä saman päivittämällä sääntelynsä vastaamaan nykytilannetta. Arvoisa puhemies! Suomen puolustuksen perusta ei ole muuttumassa. Se nojaa edelleen yleiseen asevelvollisuuteen, laajaan ja koulutettuun reserviin sekä koko maan puolustamiseen. Tämä alueellisen puolustuksen malli on meidän kivijalkamme edelleen. Nato-jäsenenä Suomi tuo yhteiseen puolustukseen vahvan Maavoimien reservin, korkean mobilisaatiokyvyn ja kyvyn toimia koko maan alueella, erityisesti liittokunnan pohjoisella sivustalla. Keskeinen osa kokonaisuutta on myös tiivis yhteistyö Ruotsin kanssa, ja laajemmassa kuvassa Suomi osallistuu Naton itäisen sivustan puolustukseen yhdessä Puolan ja Baltian maiden kanssa. Tämä esitys ei siis muuta puolustuksemme perustaa vaan varmistaa, että lainsäädäntö vastaa sitä todellisuutta, jossa elämme ja toimimme. Samalla pidämme kiinni Suomelle tärkeästä linjasta. Olemme uskottava ja täysivaltainen osa yhteistä puolustusta sekä edelleen sitoutuneita kansainvälisiin sopimuksiin ja tavoitteeseen edistää ydinaseetonta maailmaa. — Kiitos.

Mira Nieminen — 29.04.2026 | Paljon Puhetta