Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Hallitus haluaa parantaa liikenneturvallisuutta erityisesti nuorten kuljettajien osalta. Suomi on sitoutunut tavoitteeseen, ettei yksikään ihminen kuolisi tai loukkaantuisi vakavasti liikenteessä. Tavoitteena on, että vuoteen 2050 mennessä liikennekuolemia ei tapahtuisi yhtäkään. Tämä tavoite ei kuitenkaan tule itsestään, vaan tarvitsemme siihen turvallisuutta parantavia päätöksiä ja lakeja. Liikenneturvallisuus on parantunut Suomessa viime vuosien aikana. Tieliikennekuolemien määrä on laskenut merkittävästi viimeisten vuosikymmenien aikana. Tästä huolimatta nimenomaan nuoret kuskit ovat edelleen yliedustettuina onnettomuustilastoissa. Vaikka 15—24-vuotiaat muodostavat vain noin 11 prosenttia koko Suomen väestöstä, heitä on lähes kolmasosa poliisin tietoon tulleissa liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneista tai kuolleista. Siksi meidän pitää tehdä toimia, joilla parannetaan erityisesti nuorten kuskien liikenneturvallisuutta. Arvoisa rouva puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan useita eri toimia nykytilanteen parantamiseksi. Ensinnäkin esityksessä vahvistetaan riskien tunnistamiskoulutusta B-luokan ajokorttia suorittaville. Tavoitteena on se, että uudet kuskit voisivat tunnistaa paremmin vaaranpaikkoja ja välttää niitä ajoissa. Toiseksi esityksessä laajennetaan ajokieltokoulutuksen velvoitetta myös mopo-, mopoauto- ja traktoriluokkiin. Näin varmistetaan se, että jos uusi kuljettaja on määrätty ajokieltoon, hänet ohjataan nykyistä kattavammin lisäkoulutukseen, jonka tarkoituksena on ehkäistä uusien rikkomusten ja onnettomuuksien syntymistä. Kolmanneksi esityksessä ehdotetaan rajoituksia 17-vuotiaiden kuljettajien yöajeluihin. Jatkossa alaikäinen kuljettaja ei voisi kuljettaa henkilöautoa keskiyön ja aamuviiden välisenä aikana. Onnettomuustutkinnassa on havaittu, että suuri osa nuorten vakavista onnettomuuksista tapahtuu juuri yöaikaan ja usein vapaa-ajan matkoilla. Lisäksi alaikäisen kuskin käyttämä ajoneuvo olisi merkittävä tunnuksella, joka kertoo muille tienkäyttäjille kuljettajana olevan alaikäinen, mikä osaltaan helpottaa valvontaa. Arvoisa rouva puhemies! Meidän täytyy kuitenkin muistaa, etteivät liikenneonnettomuudet tai kuolemat lopu sillä, että me kansanedustajat niin päätämme. Se vaatii laajemman asennemuutoksen kotona, kouluissa ja liikenteessä. On selvää, että nuoret saavat ajokokemusta vain ja ainoastaan ajamalla. Me voimme lisätä riskientunnistamiskoulutusta ja muita ennaltaehkäiseviä keinoja, mutta kokemus karttuu vain sillä, mitä enemmän ajaa ja on liikenteessä. Toisaalta liikenneturvallisuus syntyy myös asenteista ja ympäristöstä. Minkälaisen esimerkin nuoret saavat, ja minkälaista käytöstä me vanhemmat vaadimme nuorilta liikenteessä? Kaikesta huolimatta kannatan jyrkästi todellakin 17-vuotiaiden ajokorttia, eikä siitä saa luopua. Meillä tuolla maalla ei kulje kovinkaan kattavasti julkinen liikenne, eivät metrot eivätkä ratikat. Monet nuoret käyvät koulun ohella töissä, joutuvat kulkemaan sinne autolla. Itse ainakin pidän tärkeänä, että jokainen nuori pääsee kulkemaan töihin. Kannatan myös näitä ajokorttilakiin tehtyjä kiristyksiä, vaikka kotona oma jälkipolvi ei tästäkään kiitä. — Kiitos, arvoisa rouva puhemies.
Mikko Lundén
PSVarsinais-Suomen vaalipiiri