Arvoisa puhemies! Kiitos eduskunnalle tästä keskustelusta. Jaan kyllä käsityksen siitä, että urheilu tuottaa huippuhetkiä ja esikuvia ja näköjään myöskin yhdistää eduskunnassa yli puoluerajojen. Eli pieni mutta tärkeä esitys vietäväksi eteenpäin yhteisvoimin ja mahdollisimman kiireellisellä aikataululla, ja tästä on kyllä kiittäminen juuri edustaja Lylynkin mainitsemaa urheilijan edunvalvontaa ja urheilijakenttää, että tätä on hyvässä yhteistyössä viety eteenpäin. Meillä on keskeisenä tavoitteena korjata akuuttia markkinapuutetta urheilijalain mukaisen vanhuudenturvavakuutuksen osalta sekä parantaa urheilijoiden eläketurvan tasoa pitkällä aikavälillä. Mutta toki sitten tiedostamme myöskin sen, että tämä esitys on vain yksi askel, ja meillä on ollut jatkuvia keskusteluja urheilijoiden kentän äänen ja ihan ammattiurheilijoiden kanssa siitä, miten seuraavia askeleita edistetään urheilijoiden sosiaaliturvan kehittämisessä. Isoja puutteita liittyy tällä hetkellä esimerkiksi työttömyysturvaan. Näitä ratkaisuja me haetaan yhdessä alan toimijoiden kanssa, ja se vaatiikin luovuutta, koska kyse on niin erilaisesta alasta kuin mitä työttömyysturva noin yleisesti on. Eli tämä vaatii ihan käsityötä ja pohtimista, miten se fiksulla tavalla voitaisiin rakentaa niin, että urheilijoilla olisi parempi sosiaaliturva ja sitä kautta turva elämän epävarmuustilanteisiin siinä missä kaikilla muillakin. — Kiitoksia.
Sanni Grahn-Laasonen
KOKHämeen vaalipiiri