Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme hallituksen esitystä, jossa ensihoidon ja ambulanssikuljetusten rahoitus selkeytetään ja siirretään hyvinvointialueille. On tärkeää todeta, että tässä on myös hyviä ja perusteltuja tavoitteita. Monikanavaisen rahoituksen purkaminen, vastuiden selkeyttäminen ja hyvinvointialueiden mahdollisuuksien parantaminen järjestää palveluja kokonaisuutena ovat asioita, joita on pitkään pidetty tarpeellisina, ja myös lausuntopalautteessa näitä tavoitteita on laajasti tuettu. Arvoisa rouva puhemies! Tämä esitys ei kuitenkaan ole ongelmaton. Ongelma on siinä, kuka tämän uudistuksen maksaa. Hallitus on jo tällä kaudella korottanut sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja useaan otteeseen. Joka kerta lasku on tullut samoille ihmisille, heille, jotka ovat eniten palvelujen varassa: ikääntyneille, vammaisille, pitkäaikaissairaille. Nyt sama linja jatkuu. Ambulanssikuljetuksista ja ensihoidosta perittävät maksut nousevat nykyistä korkeammiksi. Maksuja voidaan periä jopa tilanteissa, joissa kuljetusta ei tapahdu. Maksuja sidotaan indeksiin niin, että ne nousevat jatkossa automaattisesti vuosi vuodelta. Arvoisa rouva puhemies! Paljon puhutaan maksukaton suojaavasta vaikutuksesta. Totuus kuitenkin on, että maksukatto ei poista ongelmaa. Se tulee vastaan vasta myöhemmin, mutta sitä ennen ihmiset maksavat kerta toisensa jälkeen. Tässä esityksessä vastuu maksukaton seurannasta siirtyy vieläpä ihmiselle itselleen. Se ei ole pieni muutos esimerkiksi muistisairaalle ikäihmiselle tai paljon palveluja muuten käyttävälle. On myös syytä sanoa ääneen se, että tämä esitys lisää jälleen kotitalouksien osuutta julkisten terveyspalveluiden rahoituksesta. Tämä on poliittinen valinta. Hallitus siirtää kustannuksia valtiolta ja järjestelmältä yksittäisten ihmisten maksettavaksi. Arvoisa puhemies! Lausuntopalautteessa tämä huoli nousi selvästi esiin erityisesti potilas- ja kansalaisjärjestöjen taholta. Huoli ei ole teoreettinen. Se on arkea ihmisille, joille jokainen uusi maksu on pois lääkkeistä, ruuasta ja muusta välttämättömästä. Hyvinvointivaltion mitta ei ole siinä, kuinka tehokkaasti järjestelmä toimii paperilla. Se mitataan siinä, miten se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia. Suunta on nyt väärä. Tarvitsemme ratkaisuja, jotka turvaavat palvelut, mutta myös sen, että ihmisillä on varaa niitä käyttää. —Kiitos.