Arvoisa puhemies! Se on tosiaan sillä tavalla, että jos perustetaan kokonaan uusia hallinnon yksiköitä, niin kuin perustettiin nämä hyvinvointialueet, niin kyllähän siinä käy niin, että ne hallinnon kulut lisääntyvät. Jos perustettaisiin vielä joku yksi kokonainen uusi rälssi, niin sekö tavallaan sitten vähentäisi kuluja? Tällä logiikalla se ei näin ole. Nythän kunnat jäivät, kunnan hallitukset ja valtuustot jäivät kaikki tavallaan voimaan. Hyvinvointialueet tulivat erikseen, siihen tulivat valtuustot ja monenlaiset valiokunnat tai muut semmoiset mallit, ja sitten edelleen jäivät vielä maakunnat. Kyllähän nyt jotenkin voisi yhdistää näitä hallintojuttuja. Kyllä näissä hallinnoissa kuitenkin on sitä karsimisen varaa. Edelleenkin olen sitä mieltä, että esimerkiksi meillä Pohjois-Savossa minusta on ihan hullua, että siellä on jopa luotu ei-lakisääteisiä poliittisia tehtäviä enemmän kuin lakisääteisiä. Eikö se ole hullunkurista? Pitäisi vähän miettiä, tarvitaanko nyt niitä. Edelleenkin tästä Iisalmesta ja Varkaudesta kysyn, kun SDP ja keskusta ovat nimenomaan nyt lopettamassa sitä varallaoloa — ne ovat suurimmat puolueet siellä — minkä takia nyt näin on sitten käymässä, koska edustajat Suhonen ja Siponen aina ovat halunneet pitää sitä päivystystä. Miksi eivät enää pidäkään, mitä on tapahtunut? Kuitenkin siellä sitten on päätöksissä ollut, että ei enää ole tarvittu sitä. Halusin kysyä, mihinkä se perustuu. Koen kyllä, että näihin hallinnon kuluihin kannattaa puuttua, vaikka tuntuu, että eräät puolueet vähän paheksuvat sitä. Oli puhetta, että minäkin olen kaupunginhallituksessa ja hyvinvointialueen hallinnossa ollut. Kyllä, olin molemmissa yhtä aikaa, ja koen, että ei ole mitään järkeä olla niin monella hallinnon tasolla. Neljällä tasolla jouduin olemaan jossain vaiheessa. Kaikki ovat tärkeitä tehtäviä, mutta käytännössähän se on niin, että maanantaina saattaa olla neljä kokousta päällekkäin, ja siinä ei ole mitään järkeä. Minä näen hyväksi sen, että edustajat eivät ole ihan kaikilla päättämistasoilla. — Kiitos.
Minna Reijonen
PSSavo-Karjalan vaalipiiri