Saara Hyrkkö
Saara Hyrkkö
VIHRUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! On ollut koko ajan selvää, että rahoitusmallia täytyy uudistaa. Näin iso uudistus ei mene kerralla maaliin, ja siitä ei ole erimielisyyttä tässä salissa, mutta näiden teidän päätöstenne ydin ei nyt ole uudistaminen vaan suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista leikkaaminen. Tämä yhdistettynä asiakasmaksujen korottamiseen ja ennaltaehkäisevää työtä tekevien sotejärjestöjen leikkauksiin on täysin katastrofaalinen linja. Uudenmaan kansanedustajana täytyy vain ihmetellä uudistusta, tai leikkausta, jossa nimenomaan Helsinkiä ja Länsi-Uuttamaata kuritetaan tällä tavalla. Länsi-Uudellamaalla olemme toimineet tismalleen valtion toivomalla tavalla, sopeuttaneet talouttamme. Kokoomus on siellä johtava puolue, ja edustaja Laiho toimii aluehallituksen puheenjohtajana. Täällä hän puolustelee tätä leikkausesitystä, se on minusta käsittämätöntä. [Välihuutoja] Meillä väestö kasvaa Uudellamaalla nopeimmin, väestö ikääntyy erittäin nopeasti, lasten määrä kasvaa, palvelutarve kasvaa. Miten ihmeessä on mahdollista, että te tuotte esityksen, jolla länsiuusimaalaisten ja helsinkiläisten palveluita pitää entisestään heikentää, esityksen, joka vaarantaa myös HUSin rahoituksen, ja koko tämän rahoitusmallin uskottavuus murenee sen myötä? Onko tällainen esitys kokoomukselle ja RKP:lle todella ok? [Veronika Honkasalo: Näyttää olevan!]