Ari Koponen
Ari Koponen
PSUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Luokalta toiselle ei tule päästä, jos vaadittavaa oppimistasoa ei ole saavutettu. Tätä tarkoittaa käsittelyssä oleva osaamistakuu, joka on ollut perussuomalaisten pitkäaikainen tavoite ihan puolueohjelmien tasolta miltei kymmenen vuotta. Peruskoulun Pisa-tulokset ovat laskeneet kovaa vauhtia 2000-luvulla, ja kaiken maailman ilmiöoppimisella, inkluusiolla, digivouhotuksella ja seinättömillä kouluilla on pahennettu tätä tilannetta. Perusasiat ovat jääneet unohduksiin, mutta suunta on onneksi tällä hallituskaudella käännetty kohti parempaa. Nyt käsittelyssä olevassa osaamistakuussa oppilaan arvioinnin perusteita ja vähimmäisosaamisen saavuttamista koskevia menettelyjä yhtenäistetään siten, että perustaidot varmistetaan jokaisella oppilaalla. Tässä tehdään loppu niin sanotuille armovitosille ja varmistetaan, että luokka-asteelta seuraavalle ei siirrytä erityisesti nivelvaiheissa, jos sille ei ole edellytyksiä. Tämä on myös lapsen etu, koska jos ei ole riittävää luku-, kirjoitus- ja laskutaitoa, vaikeuttaa se siirtymistä opinnoissa seuraavalle asteelle ja muutoinkin elämässä eteenpäin. Puhemies! Osaamistakuun lisäksi hallituksen päätöksillä on palautettu maalaisjärkeä peruskouluun. Olemme lisänneet perusopetuksen rahoitusta ja nostaneet matematiikan sekä äidinkielen oppituntien määrää. Olemme myös parantaneet koulurauhaa poistamalla kännykät häiritsemästä oppitunteja ja myös mahdollistaneet niiden poiston välitunneilta, mihin kannustan kaikkia kouluja. Tästä uudistuksesta on tullut poikkeuksellisen paljon positiivista palautetta niin opettajilta, oppilailta kuin vanhemmiltakin. Tosielämän sosiaaliset kontaktit ovat palanneet kouluihin, ja ilo näkyy oppilaiden kasvoilla. Tätäkin uudistusta perussuomalaiset esittivät jo aikaa sitten, ja muistan, kuinka haukuttiin, että olemme kehityksen jarruna. Onneksi emme kuitenkaan luovuttaneet, ja nyt perussuomalaisten linjalle ovat tulleet myös muut puolueet, hyvä niin. Puhemies! Suomessa puhutaan todella paljon korkeakouluasteesta ja käydään oikein huutokauppaa siitä, kuinka paljon niitä pitäisi täällä olla. Tässä keskustelussa monesti unohtuu, että keskustelu korkeasta osaamisesta ja korkeakoulutetuista on pitkälti turhaa, jos me emme kykene kouluttamaan perustaidot osaavia nuoria peruskoulusta. Puhemies! Yhtä hopealuotia parempiin oppimistuloksiin ei ole, mutta tämä esitys on askel oikeaan suuntaan.