Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys siis päivittää EU:n yhteisen kalastuspolitiikan kansallista täytäntöönpanoa koskevaa lainsäädäntöä. Pääosin esitys on myös maa- ja metsätalousvaliokunnan mielestä tarkoituksenmukainen. Viime hallituskauden lopulla käsiteltiin myös kalastuskokonaisuutta, ja siinä kiinnitti huomiota eräs epäkohta rysäkalastajien asemassa. Olin silloin varapuheenjohtajana maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Me perussuomalaiset teimme silloin hallituksen esityksestä eriävän mielipiteen juuri tästä rysäkalastusta syrjivästä kohdasta, mutta me jäimme yksin. Nyt tässä hallituksen esityksessä tilanne on se, että me emme voi enää koko kalastuslakia avata, vaan siinä on vain muutama kohta auki, joihin pystytään vaikuttamaan jotenkin. Ainoa vaikutusmahdollisuus tällä hetkellä on se, että me teemme nämä velvoittavat lausumat. Niiden täytyy olla tosi vahvat, ja siksi me teimme valiokunnassa todella vahvat. Luin ne jo aikaisemmassa puheenvuorossani, mutta minä vielä luen tämän ensimmäisen: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää mahdollisimman nopeasti vuoden 2023 lainmuutoksen seurauksena silakan rysäkalastuksen käyttöoikeuksien siirroista yksittäisille kaupallisille kalastajille aiheutuneet vahingot ja huolehtii selvityksen perusteella niiden taloudellisesta kompensaatiosta kertakorvauksena.” Siis tämä velvoittaa, ja on todella tärkeää nyt, että tämä eduskunta katsoo tämän homman, ja seuraava hallitus heti kun aloittaa, huomioi tämän. Tämä on se, mitä me nyt voimme tehdä tässä asiassa. Keskustan vastalause herättää mielestäni kummastusta, koska viime kaudella ajoitte hallituksen esityksen läpi, ja nyt kun ainoa mahdollisuus vaikuttaa vielä asiaan ovat nämä velvoittavat lausumat, niin te teette erikoista politiikkaa ja esitätte vastalauseen hallituksen esityksestä. Tämä on ristiriitaista toimintaa. Edustaja Kettunen, myös minä olen vakkasuomalainen kansanedustaja ja tunnen myös itse, että sen lisäksi, että katsotaan koko Suomen etua, niin maakunnan edustajana — oman maakunnan edustajan varsinkin, kun elinkeino on niin tärkeä kuin kalastus ja rysäkalastus — pitää katsoa myös, ja kuten edustaja Kontu sanoi, että on tärkeää puolustaa oman maakunnan elinkeinoa, ja kuten edustaja Lahdenperä totesi puheessaan, niin tällä hetkellä nämä lausumat ovat ainoa asia, mitä voidaan tehdä, joten toivon, että niitä kannattaisitte. — Kiitos.
Ritva Elomaa
PSVarsinais-Suomen vaalipiiri