Hanna Räsänen
Hanna Räsänen
KESKSavo-Karjalan vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Keskustan mielestä aluekehittämisen ydin on luottamuksessa ja yhteistyössä. Meidän mielestämme valtion rooli aluekehittämisessä on tärkeä, mutta valtion rooli on nimenomaan olla myös mahdollistaja. En voi välttää olla nytten käyttämättä tilaisuutta hyväkseni. Palasin juuri tänä aamuna Puolasta vierailulta, ja tapasimme siellä suurlähettilään, joka kertoi, että erityislähettiläs Harry Broman oli vieraillut siellä Puolassa tutustumassa näihin erityistalousalueisiin ja suurin odotuksin lähti sitten tänne Suomeen. Lähetänkin tässä terveiset sinne budjettiriiheen, että se toivottavasti se erityistalousalue sieltä tulee, koska Puolassa se on toden totta toiminut. Aluekehittämisen on oltava myös aluelähtöistä, ja alueiltahan on tullut nimenomaan vahvaa viestiä siitä, että oikeilla työkaluilla Suomi saadaan nousuun nimenomaan vahvojen alueiden kautta ja alueet ovat myös tämän erityistalousalueen takana. Toivonkin, että ministeri voisi kertoa meille jo etukäteen hyviä uutisia riihestä.