Joakim Vigelius
Joakim Vigelius
PSPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Itse ajattelen, että politiikassa on tärkeää puhua paitsi omista vaihtoehdoista myös siitä, mitä muiden toteuttamat vaihtoehdot ovat aiheuttaneet. Meidän pitää tunnistaa syy-seuraussuhteita, meidän pitää tunnistaa aiempia virheitä ja ottaa niistä myös opiksi. Edustaja Polvinen ehti jo lähteä salista, mutta totean hänelle, että kun hän puhuu siitä maahanmuuttoimurista, niin Suomeen saapui ennätyksellisen paljon maahanmuuttajia sen lainsäädännön puitteissa, jonka keskusta oli hyväksynyt viime hallituksessa ja jonka tämä hallitus peri. Siis vuonna 2023 — kun tämä hallitus ei ollut tehnyt vielä yhtäkään uutta lainsäädäntötiukennusta maahanmuuttopolitiikkaan, koska aloitimme vasta kesällä — Suomeen saapui nettona 58 000 maahanmuuttoa. Sen jälkeen se tippui seuraavalle vuodelle 10 000:lla nettomääräisesti, siis 47 000:een, ja nyt se on tippunut taas yli 10 000:lla nettomääräisesti 35 000:een. Eli Suomessa tällä hetkellä nettomaahanmuutto on aika merkittävässä laskussa. Sitä selittää osin se, että tämä meidän nettomaahanmuuton määrä oli hyvin korkealla tasolla. Koskaan Suomeen ei ole kohdistunut näin paljon maahanmuuttoa, ja se johtui pitkälti paitsi Ukrainan sodan tilanteesta myös siitä, että nimenomaisesti Marinin hallituksessa — jossa keskusta oli toiseksi suurimpana puolueena, valtiovarainministeripuolueena — helpotettiin merkittävästi opiskelijamaahanmuuttoa ja perheenyhdistämismaahanmuuttoa. Sen seurauksena tuplaantui sekä opiskelijoiden tulo että perheiden tulo, ja suuri osa heistä päätyi sekä pienituloisiksi että Kelan palveluiden piiriin. No, nyt tätä ongelmaa on pyritty paikkaamaan työperäisen maahanmuuton puolella, opiskeluperäisen maahanmuuton puolella, perheenyhdistämisten puolella ja erityisesti humanitäärisen maahanmuuton puolella. Aikaa tämä tulee viemään, mutta voitte olla varmoja, että ilman perussuomalaista maahanmuuttopolitiikkaa nämä luvut eivät olisi laskussa, vaan ne olisivat nousussa. [Tuomas Kettusen välihuuto] — Erityisesti ottaen huomioon, Edustaja Kettunen, sen teidän 40 000 nettomaahanmuuttajan tason, josta te haaveilitte vielä vuodelle 2025: tämä hallitus alitti sen. Ei tullut 40 000:ta nettona, tuli alle sen. Eli teidän politiikkanne tavoitteeseen tämä hallitus ei yltänyt, mutta näin maahanmuuttopolitiikan saralla se on hyvä asia. [Tuomas Kettunen: Maahanmuuttoimuri on ollut käynnissä tällä hallituskaudella!]