Rami Lehtinen
Rami Lehtinen
PSHämeen vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Kun täällä edustaja Polvinen puhui Milan Jaffista, niin pitää tässä kohtaa muistuttaa siitä, mikä lehtitiedoissakin on ollut, että ilman tämän hallituksen tekemiä muutoksia Milan Jaffin poistaminen maasta todennäköisesti ei olisi onnistunut. Mitä tulee resursseihin tällä hetkellä maasta poistamisen osalta, niin se ei ymmärtääkseni ole suurin ongelma. Poliisi on kyllä halukas poistamaan, jos vain on mahdollista lainsäädännön puitteissa poistaa, ennen kaikkea ne henkilöt, jotka vakavasti vaarantavat sisäistä turvallisuutta tai kansallista turvallisuutta, ja juuri nämä henkilöt, jotka rikoksiin syyllistyvät, ovat ne, jotka ensi tilassa pitäisi saada maasta pois, mutta yhtä lailla kaikki ne, jotka eivät lakeja noudata. Ymmärtääkseni keskustankin tahtotila on ollut se, että maahanmuuton pitää perustua lakien noudattamiseen, ja toivon, että te tämän jaatte myöskin meidän kanssa. Näin ei aikaisemmin ole ollut, mutta toivottavasti tästä eteenpäin on. Suomessa on perinteisesti noudatettu oikeusperustaista varovaisuutta, kun ulkomaalaisen Suomessa oleskelun jatkamista on arvioitu muun muassa rikostapauksissa, kuten aikaisemmin ollaan kuultu. Tällä hallituksen esityksellä painopiste siirtyy enemmän siihen, että Suomessa oleskelun ehtojen noudattamista, turvallisuutta ja maahanmuuttojärjestelmän toimivuutta korostetaan, sen sijaan että oltaisiin hyvin hienotunteisia. Eli halutaan vastuuta myöskin tänne maahan tulijoille siitä, että he noudattavat Suomen sääntöjä. Muutama sana vielä tästä ennakollisesta maahantulokiellosta: Jos miettii sitä nykyistä tilannetta, että tiedetään jo ennalta ja ollaan saatu vihjetietoa siitä, että Suomeen on tulossa henkilö, joka vakavasti vaarantaa meidän turvallisuutta, niin nykytila oikeasti on ollut se, että päästetään se maahan ja aloitetaan tämä rumba ja mylly, jossa sitten useita vuosia pyritään poistamaan se sama henkilö, jonka maahantuleminen olisi voitu estää alkuvaiheessa. Nyt tämä järjestelmä luodaan niin. On jopa järjetöntä ajatella, miksi meillä on ollut aikaisemmin tällainen järjestelmä, joka ei voinut mahdollistaa tätä, ja kun tämä tuodaan vielä koko EU:n tasolle, niin on kyllä kerrassaan erinomainen muutos nykytilanteeseen. Tämäkin laki korostaa sitä ministeri Rantasen useamman kertaa toteamaa lausetta, että jos on luvatta maassa, niin maasta joko poistuu tai maasta poistetaan, ja mitään muita vaihtoehtoja ei pidä ollakaan.

Rami Lehtinen — 22.04.2026 | Paljon Puhetta