Jari Ronkainen
Jari Ronkainen
PSHämeen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Suomessa maahanmuuttoa koskeva sääntely perustuu siihen, että oleskelu maassa on laillista ja viranomaisten päätökset pannaan täytäntöön. Järjestelmän on oltava selkeä ja uskottava. Jos henkilöllä ei ole oikeutta oleskella maassa, myös maasta poistamisen on toteuduttava mutkitta. Valitettavasti nykyinen järjestelmä ei kuitenkaan kaikilta osin ole toiminut tämän suhteen riittävän tehokkaasti. Tänään käsittelyssämme oleva hallituksen esitys koskee ulkomaalaislain ja rikoslain muuttamista. Esityksen ydin on selkeä: maasta poistamista koskevaa sääntelyä selkeytetään ja täytäntöönpanoa nopeutetaan, jotta tehdyt päätökset toteutuvat nykyistä tehokkaammin. Arvoisa puhemies! Nykytilanteessa ongelmaksi on muodostunut erityisesti se, että maasta karkottamista koskevien päätösten täytäntöönpano on voinut viivästyä pitkään muutoksenhaun vuoksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka päätös poistamisesta on tehty, henkilö on voinut jäädä maahan odottamaan oikeusprosessin päättymistä. Tässä esityksessä tähän epäkohtaan puututaan. Jatkossa karkottamispäätös voidaan panna täytäntöön jo 30 päivän kuluttua tiedoksisaannista eikä pelkkä valitus automaattisesti estä täytäntöönpanoa. Tuomioistuin voi kuitenkin tarvittaessa keskeyttää täytäntöönpanon. Tämä on keskeinen muutos. Järjestelmässä säilyy oikeusturva, mutta samalla varmistetaan, ettei muutoksenhaku itsessään muodostu keinoksi viivyttää maasta poistamista. Toinen käytännön ongelma on liittynyt siihen, että maasta poistamista on voitu viivyttää tekemällä uusia oleskelulupahakemuksia kesken prosessin. Tämä on johtanut tilanteisiin, jossa samaa asiaa on käsitelty useaan kertaan ilman, että lopputulos muuttuu. Esityksessä tätä täsmennetään siten, että uusi hakemus ei lähtökohtaisesti estä maasta poistamista, vaan se voidaan hylätä, jos se ei tuo asiaan olennaista uutta tietoa. Lisäksi sääntelyä selkeytetään laajemmin, eri menettelyjen välistä rajanvetoa täsmennetään ja päällekkäisiä käytäntöjä poistetaan, jotta kokonaisuus on viranomaisille selkeämpi ja johdonmukaisempi. Esitykseen sisältyy myös uusi mahdollisuus määrätä ennakollinen maahantulokielto henkilölle, joka ei vielä ole Suomessa, mutta jonka voidaan arvioida muodostavan vakavan uhan yleiselle järjestykselle tai kansalliselle turvallisuudelle. Tämä on loistava uutinen ja tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikkein vakavimpiin turvallisuusuhkiin voidaan puuttua jo ennen kuin henkilö saapuu maahan. Arvoisa puhemies! Kun tarkastellaan maahanmuuttopolitiikkaa laajemmin, keskeinen kysymys on se, toimiiko koko järjestelmä tehokkaasti. Lainsäädännön on oltava sellainen, että päätökset ovat selkeitä, menettelyt ovat johdonmukaisia ja lopputulos on ennakoitava. Jos maasta poistamista koskevat säädökset eivät toteudu ajallaan, heikkenee koko järjestelmän uskottavuus. Tämä esitys vahvistaa sitä peruslähtökohtaa, että päätöksillä on merkitys ja että ne myös pannaan suunnitellusti täytäntöön. — Kiitos.