Arvoisa herra puhemies! Nyt on hallituksen hulluuden huippu saavutettu, kun on tuotu esitys tästä länsiradan eli Turun tunnin junan valtuudesta. [Ben Zyskowicz: Eikös se ollut kepun hanke?] Ajatelkaa, että ministeri Annika Saarikko silloin aikoinaan puhui sen puolesta ja sitten teetti selvityksen, joka osoitti, että eihän tässä hankkeessa ole järkeä, joten hän ilmoitti, että eihän tätä kannata tehdä. No, mitä tekevät samaan aikaan liikenneministeri Ranne, valtiovarainministeri Purra ja perussuomalaiset? Tuovat länsiratahankkeen tänne vastoin niitä asiantuntijaselvityksiä. Onko todella niin, että teillä on irrottaa raha tähän hankkeeseen? Olen erittäin huolissani, kun viime viikon uutisissa omistajaohjauksesta vastaava henkilö sanoi, että näyttää siltä, että puolitoista miljardia tullaan myymään valtion omaisuutta. Te myytte valtion omaisuutta ja rahoitatte sillä edustaja Valkosen kotiseudun varmasti hänelle mukavia hankkeita, mutta koko Suomen kannalta ei niin tärkeitä. Meillä on tärkeämpiä hankkeita. Meillä korjausvelka kasvaa. Meillä pitäisi panostaa ennen kaikkea nykyiseen tie- ja rataverkkoon. [Välihuutoja] — Mutta Valkonen saa äänet.
Jouni Ovaska
KESKPirkanmaan vaalipiiri