Arvoisa rouva puhemies! Kiitos aloitteen tekijöille kansalaisaloitteesta. Se on aina arvokas asia, että saadaan keskusteluun tärkeitä kansalaisia huolettavia asioita. Sinänsähän aloite ei velvoita eduskuntaa hyväksymään sitä, mutta käsittelyyn se täytyy ottaa, niin kuin ulkoasiainvaliokunta on ottanut ja antanut hyvän lausunnon ja puolustusvaliokunnassa käsittelimme perusteellisesti asiaa. Itse koen niin, että pienen maan ensisijainen tehtävä on selviytyminen, ja se koskee sitä myöten hankintoja, jotka on tehtävä suorituskykyperusteisesti. Meidän on hankittava sitä, mikä parhaiten vastaa meidän tarpeita. Maariskiä ei ole valitettavasti mahdollista arvioida, niin kuin olemme nähneet, kovinkaan monen vuoden aikajänteellä — osalla varusteista elinkaari on 50 vuotta. Nykyinen hankintaprosessi on nähdäkseni riittävä, riittävän perusteellinen, ja vastaa Suomen turvallisuustarpeita, ja sen takia aloitetta ei ole esitetyssä muodossa syytä hyväksyä.
Pauli Kiuru
KOKPirkanmaan vaalipiiri