Mari Kaunistola
Mari Kaunistola
KOKSatakunnan vaalipiiri

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Allekirjoitan puolustusvaliokunnan näkemyksen siitä, että kansalaisaloitteen aihe on arvokas ja sen yhteiskunnallinen merkitys on laaja. Yhteiskunnan tasolla käytävä keskustelu on aina tärkeää, ja meidän onkin kyettävä haastamaan vallitsevia näkemyksiä asiallisesti keskustellen. Vain näin voimme kehittyä myös kohti parempaa Suomea. On myös mielestäni aina hienoa huomata, miten laajasti suomalaiset ovat hereillä ja huolissaan esimerkiksi maamme huoltovarmuudesta sekä puolustuskyvystä. Poliittinen ilmapiirimme kansainvälisesti on tällä hetkellä hyvin epävakaa, ja uutiset päivästä päivään täyttyvät surullisilla, vakavilla käänteillä. Puolustushankinnoissa on kuitenkin keskeistä nimenomaan puolustuskyky, ja ne ovat isosti osana sitä isoa kuvaa ja strategiaa valinnoista, päätöksistä ja niiden tarkkaan harkittavista asemista. On tärkeää muistaa, että vaikka julkisia puolustushankintoja koskevassa laissa ei suoraan säädetä velvollisuudesta huomioida hankintamaan ihmisoikeustilannetta tai ulko- ja turvallisuuspoliittisia näkemyksiä laajemmin, niin Suomen on kuitenkin myös puolustushankintoja toteuttaessaan noudatettava kansainvälistä oikeutta ja kansainvälisiä päätöksiä, joihin olemme sitoutuneet. Ja näin Suomessa olemme tehneet ja tulemme tekemään. Arvoisa rouva puhemies! Aloitteessa esitetty sääntely päinvastoin kaventaisi todennäköisesti Suomen puolustushankintojen vaihtoehtoja sekä voisi myös hidastaa päätöksentekoa ja heikentää puolustuskykyä ja huoltovarmuutta. Tällainen kehitys olisi erityisen kriittistä tässä maailmanajassa, jota me tällä hetkellä elämme. Meillä ei ole varaa päästää puolustukseemme yhtäkään aukkoa, emmekä voi ottaa riskejä puolustuksemme heikkenemisestä. Lisäksi esitetyn sääntelyn vaikutus kansainvälisen humanitäärisen oikeuden toteutumiseen olisi kuitenkin todennäköisesti vähäinen. Suomessa on tällä hetkellä hyvin toimiva Puolustusvoimien ammattilaisten johtama perusteellinen hankintaprosessi. Olen samoilla linjoilla puolustusvaliokunnan kanssa: meidän ei tule lähteä muuttamaan tätä järjestelmää. — Kiitos.