Puhemies! Suomen historian suurin asehankinta on 64 amerikkalaisen F-35-koneen hankinta. Kyse on elinkaarikuluineen kymmenien miljardien laskusta veronmaksajille. Hävittäjähankinta ei kansalaisaloitteen esittämän ihmisoikeusarvioinnin ja kansainvälisen lain noudattamisen tai riskiriippuvuuksien seulasta hevin läpi pääsisi. F-35-hankintapäätös tehtiin vuonna 21 Marinin hallituksessa. Varoitin tuolloin hankkeen kustannuksista ja koko järjestelmän käyttökelpoisuudesta Suomen puolustamiseen ja sen muodostamasta riippuvuussuhteesta Yhdysvaltoihin. Nämä varoitukset ovat sittemmin nousseet laajempaan keskusteluun. Useat eurooppalaiset maat ottavat nyt F-35-hankinnoissaan taka-askelia osin järjestelmän kalleuden ja teknisten ongelmien ja hyvin keskeisesti sen luoman Yhdysvallat-riippuvuuden vuoksi. Peruuttamassa ovat Kanada, Sveitsi, Portugali ja Espanja. Nyt kysytään myös, varaudutaanko F-35:illä eilispäivän sotiin. Nykytaistelukentän drooniuhkaan hävittäjä ei ole tehokas torjuntaväline. [Puhemies koputtaa] Kansalaisaloitteen esittämät lisäykset asekaupan sääntelyyn ovat perusteltuja ja kaivattuja. Sen osoittaa Suomen F-35-hankinta. Kannatan aloitteen hyväksymistä.
Johannes Yrttiaho
VASVarsinais-Suomen vaalipiiri