Arvoisa rouva puhemies! Haluan korostaa sitä, että Suomi käy puolustusvälinekauppaa ainoastaan demokraattisten maiden kanssa. [Välihuutoja vasemmalta] Puolustushankintoja tehdään maista, joissa hallinnot voivat vaihtua itse asiassa moneen kertaan, jopa jo sen hankintaprosessin aikana, puhumattakaan siitä, kuinka tiettyjä järjestelmiä voidaan käyttää jopa vuosikymmeniä. Näin ollen, kun tässä on mainittu yksittäisiä kumppanimaita tai liittolaismaita, voidaan nostaa vielä yhtenä esimerkkinä mukaan esimerkiksi sellainen sekä kumppani- että liittolaismaa kuin vaikkapa Unkari, jonka nykyinen hallinto on ollut hyvin ymmärtäväinen Venäjän harjoittamia julmuuksia ja kansainvälisen oikeuden loukkauksia kohtaan ja jonka kanssa varmastikaan ei ulkopoliittisesta tilanteesta johtuen mielellään vielä kaksi viikkoa sitten [Puhemies koputtaa] olisi tehty minkäänlaisia yhteisiä hankkeita, mutta nyt siellä vaalien jälkeen varmasti nähdään mahdollisuuksia siihen, että [Puhemies koputtaa] Suomi voi jälleen hankkeita tehdä. Elikkä tämä demokraattisten maiden kanssa kaupankäymisen ulottuvuus on tärkeä huomioida.
Heikki Autto
KOKLapin vaalipiiri