Arvoisa rouva puhemies! Kiitän myös aloitteentekijöitä, mutta katson, että on tärkeää oikaista mielikuva, että puolustushankinnat olisivat säätelemätöntä aluetta. Päinvastoin ne perustuvat tiukkaan kansalliseen lakiin ja EU-direktiiviin. Suomi on sitoutunut kansainväliseen oikeuteen ja asekauppasopimuksiin. Kuten on todettu, nykyinen sääntely ei estä ulko- ja turvallisuuspoliittisten näkökohtien huomioimista. Päätökset strategisista hankinnoista tehdään valtioneuvoston tasolla ja niissä katsotaan kokonaisuutta, ei ainoastaan teknisiä ominaisuuksia. Emme tarvitse uutta byrokraattista kerrosta, joka voisi päinvastoin vaikeuttaa EU-tason yhteishankintoja, joita pyrimme parhaillaan helpottamaan. Näillä perusteilla ja salissa nousseilla perusteilla en pysty kannattamaan kansalaisaloitteen hyväksymistä.
Paula Werning
SDPKaakkois-Suomen vaalipiiri