Arvoisa puhemies! Tämänkin hallituksen esityksen osalta olemme jo toisessa käsittelyssä. Lain sisältö ehdittiin ensimmäisessä hyväksyä, mutta ehkä puolustusvaliokunnan puolesta lyhyesti haluan kiittää perustuslakivaliokuntaa, joka teki hyvän lausunnon meille puolustusvaliokuntaan tämän asian käsittelyn pohjaksi. Esityshän tosiaan käsittelee kahta perusoikeuksien näkökulmasta tärkeää ulottuvuutta eli toisaalta sitä, miten lainsäädännössä selkiytetään ahvenanmaalaisten mahdollisuutta suorittaa asepalvelus, ja toisaalta sitä, miten toimitaan tilanteessa, jossa nykyinen uudehko lainsäädäntö sukupuolen vahvistamisesta on tuonut tilanteen, jossa esimerkiksi asepalvelusta suoritettaessa tai reservissä oltaessa sukupuoli vahvistetaan muuksi kuin mikä se on ollut siinä vaiheessa, kun palvelukseen on astuttu. Perustuslakivaliokunnan pienten huomioiden pohjalta on puolustusvaliokunta tosiaan pystynyt laatimaan mietinnön, jolla näitä asioita ja sääntelyn tilaa saadaan selkiytettyä ja tuotua tähän aikaan niin, että yhä useammalla suomalaisella on tosiaan mahdollisuus sekä perustuslaillinen velvollisuutensa että myös hieno mahdollisuutensa toteuttaa. Eli olemme jokainen maanpuolustusvelvollisia, ja tässä nyt sitten asiantilaa asepalveluksen suorittamisen osalta näitten lainsäädännön näkökulmasta erityisten väestöryhmiemme kannalta sitten saadaan selkiytettyä niin, että edellytykset palveluksen suorittamiseen ovat myös juridisesti kunnossa.
Heikki Autto
KOKLapin vaalipiiri