Arvoisa rouva puhemies! On tärkeää, että Suomessa eduskunnassa keskustellaan köyhyydestä, että keskustellaan siitä, että meidän yhteiskunnassamme on tilanne se, että jopa miljoona suomalaista, joka viides suomalainen, on köyhyysuhkassa. On hälyttävää, että 137 000 lasta elää köyhyysrajan alapuolella Suomessa, jossa syntyvyys on koko ajan laskussa, jossa samanaikaisesti täällä eduskunnassa pidetään toiveikkaita puheenvuoroja siitä, että tehkää ihmiset lapsia, mutta samaan aikaan poliittiset toimenpiteet sysäävät ihmisiä köyhyyteen ja korjausliikkeitä ei olla valmiita tekemään. Haluan puhua nyt muutaman sanan itselleni äärimmäisen tärkeästä asiasta, johon tässä jo osaltani viittasin, lapsiperheköyhyydestä. On todettu, että lapsiperheköyhyys heikentää lasten terveyttä, hyvinvointia, koulutusmahdollisuuksia ja osallisuutta sekä lisää ylisukupolvista eriarvoisuutta. Takuusäätiön ja Ensi- ja turvakotien liiton kyselyssä viime vuoden lopulla todettiin: ”Monissa perheissä arki on jatkuvaa tasapainottelua välttämättömien menojen ja jaksamisen välillä. Perheet kokevat, että päätöksenteossa ei tunnisteta arjen todellisuutta — sitä, että pienetkin muutokset etuuksissa voivat ratkaista, syödäänkö kotona terveellisesti tai pystyykö lapsi osallistumaan harrastukseen. Perheet pelkäävät myös köyhyyden pitkittymistä ja sen vaikutusta lasten tulevaisuuteen esimerkiksi syrjäytymisenä ja mielenterveysongelmina.” Köyhyyden ylisukupolvisuudesta on todettu, että lapsena koettu perheen matala tulotaso lisää köyhyyden riskiä myös aikuisena. Erityisen huolissani olen tästä syrjäytymiskehityksen vaarasta, siitä, minkälaiset kustannukset sillä tulevaisuudessa on. Me toistamme tässä parasta aikaa Suomessa samoja virheitä, joita 90-luvun laman aikana toteutettiin, ja joka neljäs 90-luvun lapsista kärsii tai on kärsinyt jonkinasteisista mielenterveyssairauksista. Onko Suomella varaa tähän samaan toistoon uudelleen? Suuri teema on asuntopolitiikka, asunnottomuus, josta kunniakkaasti hallituksella on kirjauksia hallitusohjelmassa. Valitettavasti niille kirjauksille meinaa käydä samalla tavalla kuin täällä tänä päivänä olemme kuulleet monen hallituspuolueen jäsenen ja ministerin pitävän kauniita puheita ja kertovan suurista haluista pitää kaikista huolta. Jos samaan aikaan puheet ja teot eivät kohtaa ja ne teot päinvastoin johtavat niin asunnottomuuden kasvuun, häätöjen kasvuun kuin toisaalta tulojen riittämättömyyteen ja köyhyyden kasvuun, työttömyyden kasvuun ja niin edespäin, niin aika hataralla pohjalla olemme. Kovinkaan kauan nämä kauniit puheet eivät jaksa kantaa. Vaikka kauniita tai varmasti vilpittömiä haluja on, haluaminen ei riitä, jos teot loistavat poissaolollaan. Toimeentulotukimuutosten osalta Kela on kehottanut ihmisiä vaihtamaan kotiaan halvemmaksi. Monet lapsiperheet ovat muuttaneet omasta kodistaan pienempiin asuntoihin eri puolille kaupunkia ja niin poispäin, koska näitä kiristyksiä on toteutettu. Tarkastelujakson aikana on 22 000 kotitaloutta ohjattu muuttamaan. Se on valtava määrä, ja tästä määrästä kukaan ei puhu, mutta nyt se tuli ainakin tässä mainituksi. Mielestäni Orpon hallitus on tietoisilla päätöksillä romuttanut kohtuuhintaisen asuntotuotannon keskeiset välineet ja resurssit. Valtion asuntorahasto on lakkautettu kokonaan, uusien asumisoikeusasuntojen rakentaminen on lopetettu ja erityisryhmien investointiavustus leikattu. Tämä kasvattaa kaikkein pienituloisimpien asumiskustannuksia, ja asunnottomuus lisääntyy. Samanaikaisesti rakennusala on edelleen taantumassa. [Puhemies koputtaa] SDP olisi antanut näiden elementtien olla edelleenkin olemassa. — Kiitos tässä vaiheessa.