Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen tavoitteena oli 100 000 uuden työpaikan luominen, mutta kävikin päinvastoin: tuli 100 000 uutta työtöntä. Samaan aikaan asumis‑, työttömyys‑ ja toimeentulotukia on leikattu, kun asumisen ja liikenteen kulut ovat myös lisäksi kasvussa. Monelle tuli yllätyksenä se, kuinka pian työttömyysturva leikkaantuu ja kuinka nopeasti pennin venyttäminen alkaa, kun työttömyys kohtaa. Häädöt ovat lisääntyneet ja asunnottomuus kasvanut. Voudilla riittää ulosmitattavaa ja myytävää vuosiksi eteenpäin. Samalla sosiaali‑ ja terveydenhuollon asiakasmaksut ovat joutuneet monella ulosottoon. Osa joutuu turvautumaan ruoka-apuun. Jonot kasvavat samaan aikaan, kun hävikkiruuan määrä on vähentynyt. Jonoissa on nuoria, yksinhuoltajia ja ikäihmisiä. Teidän politiikkanne seurauksena 31 000 lasta on sysätty köyhyyteen. Samalla kun viette pienituloisilta leivän suusta, on teillä riittänyt kylvää rahaa hyväosaisten veronalennuksiin. Haastankin teidät, [Puhemies koputtaa] että menette tutustumaan ruokajonoihin ja keskustelette siellä ihmisten kanssa, jotta ymmärtäisitte, mitä on olla köyhä tämän päivän Suomessa, [Puhemies koputtaa] kun puutetta on kaikesta.
Johanna Ojala-Niemelä
SDPLapin vaalipiiri