Arvoisa puhemies! Jututin hiljattain erästä perheenisää. Hän kiitti hallitusta rohkeista uudistuksista yrittäjien tilanteen parantamiseksi. Hän myös totesi, että hallitus ajaa hyvää perhepolitiikkaa, kun taas vasemmisto tekee perhevastaista politiikkaa. Käydään läpi muutamia tosiasioita: Palkansaajien ostovoima on tällä kaudella noussut rotkosta, johon se kaudella 2019—2023 romahti. Työllisyysaste on heikosta suhdannetilanteesta huolimatta yhä kohtuullinen. Työttömyyden kasvusta valtaosa selittyy työvoiman määrän kasvulla. Tuloerot ovat yhä matalat, eivätkä ne ole eri mittareiden mukaan tällä kaudella juurikaan muuttuneet. Välikysymys siis maalaa Suomesta totuudenvastaista kuvaa. Arvoisa puhemies! Hallitus on tehnyt lukuisia toimia, jotka pitemmän päälle hyödyttävät kaikkia suomalaisia. Erityisesti haluan korostaa lapsiperheiden hyväksi tehtyjä toimia. Vuonna 2026 valtio käyttää 11,4 miljardia euroa lapsiin ja lapsiperheisiin. Tällä kaudella on korotettu lapsilisää ja äitiysavustusta. Miksi vasemmisto-oppositio ei puhu tästä? Eikä oppositio puhu siitäkään, että työtulovähennyksen lapsikorotus eli niin sanottu verotuksen lapsivähennys palautettiin ja että tämän vuoden alusta sen määrä vielä tuplattiin. Kolmelapsinen perhe maksaa tänä vuonna 630 euroa vähemmän veroja. Jututtamani perheenisä kiitteli tätä: perheet hyötyvät, ja vähennys kannustaa työn tekemiseen. Hallituksen linja on selvä: lapsirikas kansa menestyy. Me perussuomalaiset emme hyväksy ajatusta siitä, että syntyvyys tulisi ulkoistaa ulkomaille. Siksi sanomme "ei" vihervasemmiston ajamalle halpatyövoiman tuonnille ja sosiaaliturvaperäisen maahanmuuton lisäämiselle. Olemme kiristäneet maahanmuuttoon liittyviä lakeja, jotta kykenisimme huolehtimaan suomalaisista. Elinkustannusten kasvua on hillitty myös autoilun verotusta keventämällä ja ilmastokiihkoista politiikkaa suitsimalla. Suomen ei pidä enää koskaan erehtyä vihreiden ilmastolinjalle, joka ainoastaan siirtää suomalaisten rahaa ulkomaille. Peruskoulu-uudistuksilla hallitus luo pohjaa sille, että entistä useampi välttää syrjäytymisen ja pääsee työelämään. Lisäsimme peruskouluun suomen kielen opetusta ja sovimme osaamistakuusta, joka varmistaa riittävät perustaidot. Arvoisa puhemies! Emme kiellä tosiasiaa, että monella pienituloisella on haastavaa. Ratkaisu ei kuitenkaan ole tukien lisääminen, veronmaksajien rahoilla työllistäminen julkista hallintoa paisuttamalla tai uudistusten tekemättä jättäminen. Suomi ei nouse veroja tai valtioriippuvuutta lisäämällä. Sosialistien opit eivät ole ratkaisu, vaan ne ovat Suomen talouden ongelmien juurisyy. Siksi hallitus on valinnut toisen tien: Suomi kasvaa vain työllä ja yrittämisellä. Tiedämme, että hallituksen uudistukset vaikuttavat pitemmällä aikavälillä. Niitä on kiittänyt muun muassa talouspolitiikan arviointineuvosto. Asiantuntija-arvioiden mukaan hallituksen politiikka parantaa työllisyyttä sadallatuhannella hengellä. Mikäli hallitus ei nyt toimi, maamme tilanne on tulevaisuudessa karmaiseva. Vasemmiston vaihtoehto pelkästään vuodelle 2026 pahentaisi varovaisen arvion mukaan työttömyyttä peräti 65 000 hengellä. [Perussuomalaisten ryhmästä: Oho!] Eikä tässä ole edes huomioitu läheskään kaikkia esittämienne miljardiluokan veronkorotusten vaikutuksia. Arvoisa puhemies! Välikysymyksessä nostetaan esiin pienituloisten määrän kasvu. Kertomatta jää, että lähes kaikki 20-luvulla tapahtunut pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta. Pelkästään vuosina 2020—2024 pienituloisten maahanmuuttajien määrä on kasvanut sadallatuhannella. Suomi ei houkuttele osaajia vaan matalapalkkamaahanmuuttoa, joka kaiken lisäksi joutuu usein työperäisen hyväksikäytön kohteeksi. Hallitus on onneksi tuonut eduskuntaan lainsäädäntömuutokset tämänkin ongelman ratkaisemiseksi. Leipäjonoihin on ilmestynyt kokonaan uusi ihmisryhmä eli kansainväliset opiskelijat perheenjäsenineen. Tämä on vihervasemmiston Suomeen luoma uusi köyhälistön luokka. Te ajoitte politiikkamuutokset, jotka lisäsivät tällaista tuontiköyhyyttä. Viisas oppii virheistään, mutta oppositiossa ette myönnä politiikkanne seurauksia. Olette raivokkaasti vastustaneet hallituksen maahanmuuttopoliittisia toimia. Arvoisa puhemies! Me perussuomalaiset emme sano, että oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista. Sen sijaan Suomi ja suomalaiset ovat meille aina tärkeintä. Kannamme huolta pienituloisten tilanteesta. Suomen pitää olla maa, jossa jokaisella on mahdollisuudet parantaa omaa asemaansa. Me torjumme sosialistien keinovalikoiman, joka on historian saatossa lisännyt kurjuutta ja kasvattanut leipäjonoja. Koska rakastamme suomalaisia, emme tarjoa kansalle velkarahaa ja pikavippejä, joista seuraa hetken ilon jälkeen pitkä parku. Emme väitä, että työ paremman tulevaisuuden puolesta olisi aina helppoa. Vain työn ja yrittämisen kautta Suomi voi nousta ja pitää huolta jokaisesta. Se on perussuomalaisten linja. [Miapetra Kumpula-Natri: Olipa siinä lähimmäisenrakkautta!]
Pekka Aittakumpu
PSOulun vaalipiiri