Arvoisa puhemies! Tämä välikysymyskeskustelu köyhyydestä ei ole vain talouspoliittinen kysymys, vaan on kysymys siitä, millaisessa Suomessa me haluamme elää nyt ja tulevaisuudessa. Suomessa on satojatuhansia työssäkäyviä ylivelkaantuneita ihmisiä. Tänä päivänä liian moni työssäkäyvä tavallinen ihminen miettii, riittääkö palkka arjen perusmenoihin. Lapsiperheissä lasketaan kauppakassin sisältöä tarkemmin kuin koskaan. Yksin elävä pohtii, mistä voisi vielä säästää, kun kaikki ylimääräinen on jo karsittu. Samaan aikaan työttömyys on korkealla eikä työn vastaanottaminen aina tunnu kannattavalta, erityisesti osa-aikatyön vastaanottaminen, kun suojaosat on poistettu ja jokainen ansaittu euro leikkaa jo ennestään matalaa turvaa. Arki on kiristynyt konkreettisesti. Sähkön hinta on heilahdellut rajusti, ruuan hinta on noussut, ja nostettu arvonlisävero tuntuu suoraan kassalla. Korot ovat nousseet ja vieneet monelta viimeisenkin liikkumavaran. Kulutus sakkaa, kun ihmiset eivät uskalla käyttää rahaa, jota ei juuri arjen kulujen jälkeen edes jää, ja samaan aikaan uutisvirta on täynnä huolia sodista, heikosta taloudesta, uusista leikkauksista. Se syö väistämättä tulevaisuudenuskoa itseltäkin. Tällä hallituskaudella on tehty päätöksiä, jotka kiristävät arkea entisestään. Sosiaaliturvaa on leikattu, etuuksien tasoa heikennetty ja indeksikorotuksia jäädytetty. Työttömyysturvaa on kiristetty ja asumistukea leikattu. Sen lisäksi työttömyys on kasvanut Euroopan korkeimmalle tasolle ja ihmisten tarve väliaikaisiin tukiin on lisääntynyt. Myös terveydenhuollon asiakasmaksuja on nostettu, ja veroratkaisut ovat lisänneet monen tavallisen ihmisen kustannuksia. Nämä eivät ole irrallisia päätöksiä, vaan ne tuntuvat suoraan ihmisten arjen turvallisuudessa. Me ihmiset emme ole tilastoja. Me elämme arkea, jossa mietitään jatkuvasti omaa ja läheisten pärjäämistä. Kun huoli kasvaa, se heijastuu kaikkeen: luottamukseen, uskoon huomisesta ja siihen, kannatteleeko yhteiskuntamme enää, jos elämässä tulee vastoinkäymisiä ja väliaikainen tarve tuelle. Samaan aikaan kuulemme puheita ihannekansalaisesta, joka pärjää ilman tukea, joustaa loputtomasti ja kantaa yhä enemmän vastuuta, myös hoivasta, joka on aiemmin kuulunut yhteiskunnalle. Kun hoivavastuuta siirretään työikäisille, se näkyy jaksamisessa, työssäkäynnissä ja perheiden arjessa. Tämä kehityssuunta ei ole vaihtoehto. Kaiken tämän päälle virkakunta esittää mittavia veden hinnan korotuksia tilanteessa, jossa paine arjesta selviytymiseen on jo melkoinen. Voisi kyllä kysyä, onko juuri nyt se oikea aika tai ylipäätänsäkö meidän pitää verrata itseämme jokaisessa asiassa muihin. Entä jos valitsisimme itse? Entäpä jos teemme arvovalinnan ja haluamme panostaa ihmisten kohtuulliseen arkeen, jossa veteen ja sähköönkin on varaa? Arvoisa puhemies! Maailmantilanne on hyvin epävakaa, ja se näkyy myös totta kai Suomessa. Mutta juuri siksi meidän on tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat ihmisten turvallisuudentunnetta myös arjessa. Me tarvitsemme lisää työpaikkoja ja investointeja. Tarvitsemme kasvua, joka syntyy koulutuksesta, osaamisesta, teknologiasta ja uudistumisesta. Teknologian murros ei voi olla uhka, vaan se on otettava mahdollisuutena — mahdollisuutena uusille työpaikoille ja Suomen kilpailukyvylle. Työn pitää kannattaa aina, sen on oltava lähtökohta. Mutta jos ja kun elämä heittelee, kenenkään ei pidä pudota. Sen on oltava hyvinvointiyhteiskuntamme ydin tulevaisuudessakin. Siitä syntyy luottamus yhteiskuntaan, ja pidämme huolta yhteiskuntarauhasta ja sisäisestä turvallisuudestamme. Arvoisa puhemies! Köyhyys ei ole vain talouskysymys. Se on myös luottamuskysymys. Luottamusta siihen, että aamulla töihin lähtemällä pärjää. Luottamusta siihen, että apua saa silloin, kun on tarve. Ja luottamusta siihen, että jokaisella lapsella on mahdollisuudet pärjätä ja ikäihmisistä pidetään huolta. Jos luottamusta ei ole, ei ole enää paljoa muutakaan. Siksi meidän tehtävämme täällä on hyvin selkeä: palauttaa yhdessä usko siihen, että tässä maassa kannattaa yrittää, tehdä työtä ja rakentaa tulevaisuutta. Meillä jokaisella suomalaisella on oikeus uskoa arkeen, hyvään arkeen, huomennakin, ja siitä haluan pitää kiinni.